Daniel Greenfield kirjoittaa Front Page Magazinessa:
"Jumalan, Laupiaan Armahtajan nimeen", julisti terroristi lennon 93 ohjaamon nauhoituksella. Seuraavaksi nauhalla kuultiin kuinka terroristit kävivät matkustajien kimppuun.
"Älä satuta minua", hän anoo. "Voi luoja!"
Kun matkustajat ryntäävät ohjaamoon, muslimiterroristi huutaa "Allahin nimeen".
Samaan aikaan, kun New Yorkin palomiehet nousevat Etelätornin kerroksiin 50 kilon varusteidensa kanssa yrittäen pelastaa henkiä vielä viime hetkellä, lennon 93 matkustajat ryntäävät ohjaamoon. Islamilaiset kaapparit huutavat "Allahu akbar" - islamilainen termi, joka sai alkunsa Muhammadin pannessa toimeen Khaibarin juutalaisten joukkomurhan, ja joka tarkoittaa, että Allah on suurempi kuin vääräuskoisten jumalat.
Mohammed Atta oli ohjeistanut terroristitovereitaan huutamaan taistelun alkaessa "Allahu akbar, sillä se kylvää pelkoa vääräuskoisten sydämiin." Hän siteerasi Koraanin käskyä islamin pyhille sotureille terrorisoida vääräuskoisia leikkaamalla heidän päänsä irti, ja kehotti heitä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä: "Ottakaa vankeja ja tappakaa heidät."
Iskujen johtaja siteerasi vielä Koraania: "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä." [Koraani 8:67]
Lennolla 93 taistelu jatkuu. "Oi Allah. Oi Armollisin", islamiterroristit kailottavat. "Luottakaa Allahiin", he julistavat. Sen jälkeen kuuluu vain "Allahu akbar" huutoja, kun kone putoaa Pennsylvanialaiselle pellolle jättäen jälleen kerran verisen jäljen islamin hyökkäyksestä Amerikkaan.
Tänään sillä paikalla on "Puolikuun syleily" -muistomerkki.
Tuhannet muslimit hurrasivat iskulle Israelissa alueilla, jotka olivat palestiinalaishallinnon terroristien hallinnassa. He huusivat "Allahu akbar" ja jakelivat makeisia.
Mutta samanlaisia rumia islamin ylivallan osoituksia nähtiin myös paljon lähempänä meitä.
John F. Kennedy Boulevardilla Jersey Cityssä, toisella puolen jokea Manhattanilta, muslimimaahanmuuttajien joukot juhlivat amerikkalaisten teurastusta. "Jotkut miehet tanssivat, toiset ottivat lapsia olkapäilleen", eläköitynyt Jersey Cityn poliisi kuvaili näkyä. "Naiset huusivat arabiaksi."
Samanlaista islamilaista juhlintaa nähtiin myös Atlantic Avenuella Brooklynissa, vahvalla islamilaisen maahanmuuton alueella, kun Manhattanilla tuhka oli muuttanut kadut kuin ydinsodan näyttämöksi. Ihmiset ylittivät Brooklynin sillan päästäkseen pois tästä oudosta uudesta maailmasta.
Jotkut vain kävelivät. He vaelsivat ilman päämäärää. Olin yksi heistä.
Se tiistai oli pitkä ja kauhea oppitunti. Noiden tuntien aikana miljoonat amerikkalaiset saivat opetusta monista asioista: mitä tapahtuu, kun suihkukoneet törmäävät pilvenpiirtäjiin, kuinka urheat miehet voivat kiivetä 78:een kerrokseen kantaen viidenkymmenen kilon varustuksia selässään ja miten todennäköistä on löytää eloonjääneitä sortuneen tornin jäännöksistä. He oppivat tuntemaan ennen niin tuntemattoman ryhmän nimeltä al-Qaida ja sen johtajan. Mutta he oppivat myös jotain islamista.
Islamilainen terrorismi oli jotain, joka tapahtui "jossain kaukana". Näimme niitä Timen ja Newsweekin kannessa lehtihyllyissä ja lääkärin vastaanotolla. Mutta jopa World Trade Centerin pommi-iskun jälkeen se ei ollut oikeastan vielä "täällä". Mutta nyt se oli. Sota oli täällä.
Jokainen sukupolvi syntyy omaan historiaansa, jonka kriisit määrittävät. Kamppailumme muokkaavat meidät. Sodat, jotka sodimme, ja joita emme sodi. Syyskuisena tiistaiaamuna minun sukupolveni sai oman historiansa.
Toisten synnytys sujuu paremmin kuin toisten.
Union Square -aukiolla kuljin New York Universityn opiskelijoiden ohitse, he maalasivat sodanvastaisia kylttejä. He eivät välittäneet ohi kulkevista ihmisistä, vaan keskittyivät maalaamaan punaisella maalilla "Ei sotaa" valkoiselle pahville.
Monina vuosina sen jälkeen olen nähnyt sen katseen vasemmistolaisten silmissä, kun he eivät välitä puukottajien "Allahu akbar" huudoista Lontoossa tai terroristien julistuksesta "Jumalan, Laupiaan Armahtajan nimeen", tai Orlandon verisestä tuhoutuneesta homoyökerhosta. He vain keskittyvät mieltä vailla oleviin iskulauseisiinsa.
"EI SOTAA", "Seis islamofobialle" ja "Tervetuloa pakolaiset". Pahvikylttien ja yksinkertaisten iskulauseiden maailma on helpompi ja kivempi kuin taivas täynnä kuolleiden tuhkaa.
Syyskuun 11:s päivä jotkut meistä avasivat silmänsä. Toiset panivat ne tiukasti kiinni.
Tuo tiistai jakoi minun sukupolveni peruuttamattomasti. Jotkut liittyivät armeijaan, poliisiin tai ryhtyivät tutkijoiksi. Toiset ryhtyivät vasemmistoaktivisteiksi, lakimiehiksi terroristeille tai kääntyivät islamiin.
Lennon 93 matkustajat, jotka johtivat vastarintaa, olivat kolmikymppisiä. Mutta kaksi Etelätornin 78:een kerrokseen selviytynyttä palomiestä, Ronald Bucca, joka palveli Vietnimssa vihreissä bareteissa, ja Orio Palmer, maratonjuoksija, olivat nelikymppisiä. Noilla miehillä ja naisilla on hyvin merkittävä vastaus kysymykseen "missä olit, kun se tapahtui?"
Minä olin yksi lukemattomista ihmisistä kulkemassa pois nollapisteestä.
Tuon tiistain suuri opetus oli, ettei se ollut ohi. Se ei ollut ohi silloin, kun ymmärsimme, ettei kaiken vääntyneen metallin seasta löytyisi enää eloonjääneitä. Se ei ollut ohi, kun ilma alkoi kirkastua. Se ei ollut ohi, kun Yhdysvaltain presidentti piti puheensa. Se ei ollut ohi, kun lentokoneet lensivät yhä uudelleen TV:n uutislähetyksissä ja kun tavallinen ohjelma jälleen alkoi. Se ei ollut ohi, kun meidän käskettiin surra ja jatkaa elämäämme.
Eikä se ole vieläkään ohi.
Kaikkien näiden iskujen jälkeen Bostonissa, Orlandossa, San Bernardinossa, New Yorkissa, Pariisissa, Manchesterissa, Lontoossa, Barcelonassa, meitä kehotetaan suremaan ja jatkamaan elämäämme. Haudatkaa vainajanne, vuodattakaa kyyneleenne ja unohtakaa.
Kauheita asioita tapahtuu. Meidän täytyy vain oppia hyväksymään ne.
Mutta tiistaiaamun tapahtuma ei ollut vain satunnainen katastrofi. Se ei hävinnyt sillä, että jatkoimme arkiaskareitamme. Se ei hävinnyt Toivolla ja Muutoksella. Rauhoittelu ja unohtaminen vain vahvistivat sitä. Opin kaiken tarpeellisen islamista syyskuun 11. päivä. Teologian detaljit tulivat vasta myöhemmin. En osannut siteerata Koraania, kun sireenit vielä ulvoivat. Mutta opin kuitenkin oleellisen.
Ja niin opit sinäkin.
"Missä olit silloin?" ei ole kysymys, joka koskee vain syyskuun 11:ttä päivää vuonna 2001. Se on jokapäiväinen kysymys. Mitä sinä teet tänään taistellaksesi tämän tehneitä islamistiterroristeja vastaan? Entä huomenna?
Itse löysin vastauksen kirjoittamisesta. Toiset ovat löytäneet sen suoremmasta toiminnasta.
On tärkeää, että kysymme itseltämme tätä kysymystä.
Syyskuun 11:n kaapparit, al-Qaidan, ISISin, Muslimiveljeskunnan ja koko valtavan maailmanlaajuisen terroriverkoston jäsenet, tukijat ja kanssamatkustajat kysyivät sitä itseltään joka päivä.
He kysyvät sitä edelleen.
Iranin ydinohjelmasta Muslimiveljeskunnan amerikkalaisiin organisaatioihin, muslimien saksalaisesta maahanmuuttovyörystä Britannian paritusjengeihin, he tietävät vastauksen.
Vihollisemme nousevat joka aamu miettien miten voisivat tuhota meidät. Heidän menetelmänsä ovat lukuiset, demografisesta invaasiosta joukkotuhoaseisiin, poliittisesta vaikuttamisesta sattumanvaraisiin puukotuksiin.
Syyskuun yhdestoista alkoi historiassa uusi ja hirvittävä aikakausi. Tilanne ei ole ohi yhtään enempää kuin Pearl Harbour oli ohi Midwayn taistelun aikaan. Syy tähän ei ole salaisuus. Syy selviää lennolta 93 kuuluneesta viimeisestä äänestä.
"Allahu akbar."
Olemme keskellä Amerikan historian pisintä sotaa. Emmekä ole vieläkään oppineet miten siinä taistellaan.
Syyskuun yhdestoista on täällä taas. Sinun ei tarvitse syöksyä palavaan rakennukseen tai taistella terroristeja vastaan paljain käsin. Mutta voit käyttää päiväsi muiden varoittamiseen, jotta sinulla on vastaus kysymykseen "Missä olit silloin?"
Alkuperäinen kirjoitus: http://www.frontpagemag.com/fpm/267841/everything-i-needed-know-about-islam-i-learned-911-daniel-greenfield
21. syyskuuta 2017
10. syyskuuta 2017
Kannibaalipakolaiset
Seuraavassa Rachel Molschkyn kirjoittama kuvitteellinen tarina kannibaaleista, jotka saavat turvapaikan lännestä.
Kaukaisella saarella asuu kannibaaliheimo, joka on niin eristyksissä muusta maailmasta, että sen nimeäkään ei osaa kukaan lausua, ja nyt he ovat saapuneet joukoittain Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Euroopan Unionin jäsenvaltioihin. Sen jälkeen kun naapuriheimo hyökkäsi raa'asti heitä vastaan yrittäen valloittaa vähäisiä maa-alueita saarilla, joiden nimi voidaan suomentaa vapaasti "Verimakkara ja -palttu -saariksi" (lyhyesti VMP), länsimaalaiset olivat suorastaan kauhistuneita.
Nähtyään hirvittäviä kuvia raakalaismaisista kannibaaliheimojen taisteluiden jäljistä läntiset viranomaiset kävivät itsekin paikan päällä tutustumassa VMP-saarilla sodan kauhuihin. Median edustajat seurasivat viranomaisia saarille, samoin kuin YK:n edustajat, dokumentoidakseen sodan tapahtumia ja näyttääkseen maailmalle tämän hirvittävän konfliktin uhreja, joista monet olivat aivan pieniä lapsia. Kansakunnat tekivät sopimuksen, joka oli ainut mahdollinen: tuoda kannibaaliheimojen uhrit länteen pakolaisiksi. Olisihan ollut sydämetöntä jättää heidät sinne.
Ennen pitkää kannibaalit alkoivat saapua länsimaihin. Eihän se helppoa ollut. Kannibaalit tarvitsivat taloudellista tukea eivätkä hallitukset heitä hylänneet. Palkattiin uutta työvoimaa, joiden tehtävänä oli kirjoittaa sosiaaliapushekkejä uusille pakolaisille, jotka ottivat kyllä shekit vastaan, mutta katsoivat kuitenkin asiakseen kritisoida heidät vastaan ottaneita valtioita. Länsimaat ottivat kritiikin vastaan ja rahoittivat kannibaaleille temppeleitä tulisijoineen ja uhrialttareineen.
Temppelit olivat täysin laillisia hallituksen myöntämine rakennuslupineen ja turvajärjestelyineen, joita tarvittiin vihaisten äärioikeistolaisten rasistien vuoksi, koska nämä eivät jostain käsittämättömästä syystä halunneet kotikaupunkeihinsa kannibaalitemppeleitä.
Kaukana Impivaaran takamailla sijaitsevan Ristiinankaupungin asukkaat olivat tyrmistyneitä, kun naapurikaupunki Peräkylä, joka tunnettiin tuttavallisesti PK:na, ei vain rakennuttanut megatemppeliä, vaan myös järjesti komean paraatin kannibaalipakolaisille. Siitä tulisi oikein vuosittainen perinne. Uusia juhlapäiviä lisättiin kalenteriin uusien kannibaaliystävien ja heidän VMP-kulttuurinsa kunniaksi, sekä kiitokseksi heidän huomattavasta panoksestaan kansakuntiemme hyväksi. Näytti kuitenkin siltä, että VMP ei vieläkään ollut aivan tyytyväinen PK:n panokseen.
Kaikki yrittivät lepytellä heitä, ja heidän rikasta VMP-kulttuuriaan juhlittiin monissa kaupungeissa ympäri maailman. Taideteoksia luotiin heidän uskonnollisista rituaaleistaan, näytelmiä heidän historiastaan esitettiin teattereissa, tietenkin heidän omasta VMP-näkökulmastaan tarkasteltuina. Jopa uusia etnisiä ravintoloita perustettiin joka puolelle.
"Ei minun kaupunkiini!", lausui Ristiinankaupungin pormestari, kun kannibaalipakolaiset alkoivat asettua hänenkin kaupunkiinsa ja lähestyivät kaupungin hallintoa saadakseen rakentaa sinne uuden temppelin. "Viemme asian vaikka Korkeaan Oikeuteen, jos on tarvis!", julisti pormestari.
Ja sinne se myös vietiin. Korkea Oikeus päätti asian kannibaalien eduksi, sillä jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan ja temppelin epääminen heiltä olisi rasismia. Sitä paitsi, kukapa ei haluaisi tukea VMP-kulttuuria?
Temppelit olivat vain yksi niistä taisteluista, jotka kannibaalit voittivat. Huolimatta rasististen alkuperäisasukkaitten mielipiteistä, kannibaalitkin ovat ihmisiä ja ihmisoikeudet kuuluvat myös heille. Näihin oikeuksiin kuuluvat myös uskonnolliset ruokailusäännökset.
Kannibaalien tiukat ruokasäännökset olivat aiheuttaneet hämminkiä koululaitoksessa, kun kannibaalien vanhemmat olivat valittaneet siitä, etteivät heidän lapsensa saaneet syödä ihmisen lihaa. Järjestettiin suuria mielenosoituksia, jotka eskaloituivat tuota pikaa väkivaltaisiksi mellakoiksi. Kannibaalit toistivat vaatimuksensa oikeuksistaan ja tappelivat alkuperäisasukkaiden vastamielenosoittajia vastaan heitellen molotovin koktaileja ja kiviä, ja monesti poliisi nopeasti ajoi vastamielenosoittajat pois, ja jopa pidätti heitä rauhanomaisen mielenosoituksen häiritsemisestä. Kannibaaleilla oli kuitenkin oikeus "protestoida".
Rasismi äityi niin pahaksi, että muutama kannibaali jopa löysi parsakaalia teipattuna heidän temppelinsä oveen, mikä oli äärimmäisen loukkaavaa, sillä heidän uskontonsa kieltää parsakaalin, ja he ovat sitä paitsi vainottuja pakolaisia, joilla pitää olla samat ihmisoikeudet kuin muillakin.
Kaiken kalabaliikin jälkeen kouluissa alettiin tarjota kannibaaleille sopivaa ruokaa, mutta osoittautui liian hankalaksi saada kaikille oppilaille oikeanlaista ruokaa. Niinpä kannibaaleille sopivaa ruokaa alettiin tarjoilla kaikille oppilaille, jotta pakolaisten, joista monet olivat jo saaneet uuden kotimaansa kansalaisuuden, tunteita ei loukattaisi. Käytäntö levisi laajalle ja pian ihmisen lihaa myytiin useimmissa marketeissa, sillä olisihan varsin rasistista, ellei sitä olisi tarjolla. Eikä kukaan halua leimautua rasistiksi.
Mutta mistä tämä liha oli peräisin? Joitakin outoja katoamisia oli tapahtunut niiden joukosta, jotka olivat osoittaneet mieltään VMP-kulttuuria ja kannibaalipakolaisia vastaan. Kukaan ei tiedä miten, mutta kouluissa ja supermarketeissa ei ollut ollut koskaan pulaa kannibaalisertifioidusta ruuasta. Valitettavasti jotkut kannibaalit hylkäsivät uskontonsa, vaikka saivat sen vuoksi tappouhkauksia. Eräs nainen kirjoitti kirjan elämästään kannibaalina, missä hän teki shokkipaljastuksen, että "heidän pyhä kirjansa on keittokirja!"
Nainen osallistui haastatteluun kansallisella TV-kanavalla, mutta hänet huudettiin hiljaiseksi eri näkemystä edustavien muiden haastateltavien, joista kaksi oli kannibaaleja ja kaksi alkuperäisasukkaita, kaikki VMP-kulttuurin ja kannibaalien apologisteja, toimesta. Vähän sen jälkeen ex-kannibaalia esiteltiin kannibaalien nettisivustolla, joka käsittelee hulluja anti-kannibaaleja ja heidän anti-kannibaalipropagandaansa ja vihapuhettaan.
Kun toimittaja kysyi yhdeltä haastateltavalta näistä anti-kannibaali-syytteistä, tämä sanoi naisen olevan vain pelkkä rasisti.
"Rasisti?", kysyi toimittaja. "Mutta hänhän tulee itsekin VMP-kulttuurista!"
"Rasismi ei tunne rajoja", vastasi haastateltava.
"Entä nämä syytteet siitä, että teidän pyhä kirjanne on keittokirja? Olemme antaneet kääntää sen, ja siinä todella vaikuttaisi olevan vain reseptejä ihmislihan syöntiin."
"Ei, ei", apologisti vastasi ja selitti, että "Meidän kieltämme ei voi kääntää. Länsimaalaisten liberaalien on aivan mahdotonta ymmärtää pyhää kirjaamme. Käännöksenne ei voi mitenkään olla oikea. Ja sitä paitsi: te irrotatte tekstin kontekstistaan."
"Mutta tehän syötte ihmisen lihaa?", toimittaja kysyi.
Apologisti naurahti ja sanoi toimittajalle: "Se mitä me syömme on ihmisen lihan kaltaista ainesta, jonka kannibaalipappi on pyhittänyt toimituksessa, jota kukaan länsimaalainen ei pysty toistamaan eikä sitä voi kuvaille teidän kielellänne. Sitä paitsi, meillä on oikeus uskonnollisiin rituaaleihimme, sillä elämme demokratiassa, missä uskonnonvapaus on aivan kaikkien oikeus. Jos olet tästä asiasta eri mieltä, olet selvästi rasisti."
"Teidän pyhän kirjanne nimi on Palttua ja makkaraa ihmisen verestä"
"Länsimaalaisena sinä et mitenkään pysty ymmärtämään sen merkitystä"
"Seurakuntalaisenne menevät temppeliin kirveiden, veisten ja haarukoiden kanssa"
"Nyt olen saanut tarpeekseni tästä haastattelusta ja sinun rasismistasi!"
Sitten kannibaaliapologisti poistui niine hyvineen haastattelusta.
Tämän jälkeen oli vielä monia mellakoita ja monia katoamisia, mutta Länsi oli vakaasti päättänyt ottaa lisää VMP-kulttuurin kannibaaleja pakolaisiksi. Ja se on jatkunut tähän päivään asti. Asia on näin: kannibaaliparat on pelastettava, sillä heidän koko olemassaolonsa on uhattuna. Rasististen länsimaalaisten on ymmärrettevä se tosiasia, että VMP-kulttuurin kannibaalit ovat täällä pysyvästi ja monikulttuurisuus on meidän uusi elämäntapamme.
---
Alkuperäinen kirjoitus: https://solsticewitch13.blogspot.fi/2014/11/cannibal-diet-forced-onto-unsuspecting.html?m=0
Kaukaisella saarella asuu kannibaaliheimo, joka on niin eristyksissä muusta maailmasta, että sen nimeäkään ei osaa kukaan lausua, ja nyt he ovat saapuneet joukoittain Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Euroopan Unionin jäsenvaltioihin. Sen jälkeen kun naapuriheimo hyökkäsi raa'asti heitä vastaan yrittäen valloittaa vähäisiä maa-alueita saarilla, joiden nimi voidaan suomentaa vapaasti "Verimakkara ja -palttu -saariksi" (lyhyesti VMP), länsimaalaiset olivat suorastaan kauhistuneita.
Nähtyään hirvittäviä kuvia raakalaismaisista kannibaaliheimojen taisteluiden jäljistä läntiset viranomaiset kävivät itsekin paikan päällä tutustumassa VMP-saarilla sodan kauhuihin. Median edustajat seurasivat viranomaisia saarille, samoin kuin YK:n edustajat, dokumentoidakseen sodan tapahtumia ja näyttääkseen maailmalle tämän hirvittävän konfliktin uhreja, joista monet olivat aivan pieniä lapsia. Kansakunnat tekivät sopimuksen, joka oli ainut mahdollinen: tuoda kannibaaliheimojen uhrit länteen pakolaisiksi. Olisihan ollut sydämetöntä jättää heidät sinne.
Ennen pitkää kannibaalit alkoivat saapua länsimaihin. Eihän se helppoa ollut. Kannibaalit tarvitsivat taloudellista tukea eivätkä hallitukset heitä hylänneet. Palkattiin uutta työvoimaa, joiden tehtävänä oli kirjoittaa sosiaaliapushekkejä uusille pakolaisille, jotka ottivat kyllä shekit vastaan, mutta katsoivat kuitenkin asiakseen kritisoida heidät vastaan ottaneita valtioita. Länsimaat ottivat kritiikin vastaan ja rahoittivat kannibaaleille temppeleitä tulisijoineen ja uhrialttareineen.
Temppelit olivat täysin laillisia hallituksen myöntämine rakennuslupineen ja turvajärjestelyineen, joita tarvittiin vihaisten äärioikeistolaisten rasistien vuoksi, koska nämä eivät jostain käsittämättömästä syystä halunneet kotikaupunkeihinsa kannibaalitemppeleitä.
Kaikki yrittivät lepytellä heitä, ja heidän rikasta VMP-kulttuuriaan juhlittiin monissa kaupungeissa ympäri maailman. Taideteoksia luotiin heidän uskonnollisista rituaaleistaan, näytelmiä heidän historiastaan esitettiin teattereissa, tietenkin heidän omasta VMP-näkökulmastaan tarkasteltuina. Jopa uusia etnisiä ravintoloita perustettiin joka puolelle.
"Ei minun kaupunkiini!", lausui Ristiinankaupungin pormestari, kun kannibaalipakolaiset alkoivat asettua hänenkin kaupunkiinsa ja lähestyivät kaupungin hallintoa saadakseen rakentaa sinne uuden temppelin. "Viemme asian vaikka Korkeaan Oikeuteen, jos on tarvis!", julisti pormestari.
Ja sinne se myös vietiin. Korkea Oikeus päätti asian kannibaalien eduksi, sillä jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan ja temppelin epääminen heiltä olisi rasismia. Sitä paitsi, kukapa ei haluaisi tukea VMP-kulttuuria?
Temppelit olivat vain yksi niistä taisteluista, jotka kannibaalit voittivat. Huolimatta rasististen alkuperäisasukkaitten mielipiteistä, kannibaalitkin ovat ihmisiä ja ihmisoikeudet kuuluvat myös heille. Näihin oikeuksiin kuuluvat myös uskonnolliset ruokailusäännökset.
Kannibaalien tiukat ruokasäännökset olivat aiheuttaneet hämminkiä koululaitoksessa, kun kannibaalien vanhemmat olivat valittaneet siitä, etteivät heidän lapsensa saaneet syödä ihmisen lihaa. Järjestettiin suuria mielenosoituksia, jotka eskaloituivat tuota pikaa väkivaltaisiksi mellakoiksi. Kannibaalit toistivat vaatimuksensa oikeuksistaan ja tappelivat alkuperäisasukkaiden vastamielenosoittajia vastaan heitellen molotovin koktaileja ja kiviä, ja monesti poliisi nopeasti ajoi vastamielenosoittajat pois, ja jopa pidätti heitä rauhanomaisen mielenosoituksen häiritsemisestä. Kannibaaleilla oli kuitenkin oikeus "protestoida".
Rasismi äityi niin pahaksi, että muutama kannibaali jopa löysi parsakaalia teipattuna heidän temppelinsä oveen, mikä oli äärimmäisen loukkaavaa, sillä heidän uskontonsa kieltää parsakaalin, ja he ovat sitä paitsi vainottuja pakolaisia, joilla pitää olla samat ihmisoikeudet kuin muillakin.
Kaiken kalabaliikin jälkeen kouluissa alettiin tarjota kannibaaleille sopivaa ruokaa, mutta osoittautui liian hankalaksi saada kaikille oppilaille oikeanlaista ruokaa. Niinpä kannibaaleille sopivaa ruokaa alettiin tarjoilla kaikille oppilaille, jotta pakolaisten, joista monet olivat jo saaneet uuden kotimaansa kansalaisuuden, tunteita ei loukattaisi. Käytäntö levisi laajalle ja pian ihmisen lihaa myytiin useimmissa marketeissa, sillä olisihan varsin rasistista, ellei sitä olisi tarjolla. Eikä kukaan halua leimautua rasistiksi.
Mutta mistä tämä liha oli peräisin? Joitakin outoja katoamisia oli tapahtunut niiden joukosta, jotka olivat osoittaneet mieltään VMP-kulttuuria ja kannibaalipakolaisia vastaan. Kukaan ei tiedä miten, mutta kouluissa ja supermarketeissa ei ollut ollut koskaan pulaa kannibaalisertifioidusta ruuasta. Valitettavasti jotkut kannibaalit hylkäsivät uskontonsa, vaikka saivat sen vuoksi tappouhkauksia. Eräs nainen kirjoitti kirjan elämästään kannibaalina, missä hän teki shokkipaljastuksen, että "heidän pyhä kirjansa on keittokirja!"
Nainen osallistui haastatteluun kansallisella TV-kanavalla, mutta hänet huudettiin hiljaiseksi eri näkemystä edustavien muiden haastateltavien, joista kaksi oli kannibaaleja ja kaksi alkuperäisasukkaita, kaikki VMP-kulttuurin ja kannibaalien apologisteja, toimesta. Vähän sen jälkeen ex-kannibaalia esiteltiin kannibaalien nettisivustolla, joka käsittelee hulluja anti-kannibaaleja ja heidän anti-kannibaalipropagandaansa ja vihapuhettaan.Kun toimittaja kysyi yhdeltä haastateltavalta näistä anti-kannibaali-syytteistä, tämä sanoi naisen olevan vain pelkkä rasisti.
"Rasisti?", kysyi toimittaja. "Mutta hänhän tulee itsekin VMP-kulttuurista!"
"Rasismi ei tunne rajoja", vastasi haastateltava.
"Entä nämä syytteet siitä, että teidän pyhä kirjanne on keittokirja? Olemme antaneet kääntää sen, ja siinä todella vaikuttaisi olevan vain reseptejä ihmislihan syöntiin."
"Ei, ei", apologisti vastasi ja selitti, että "Meidän kieltämme ei voi kääntää. Länsimaalaisten liberaalien on aivan mahdotonta ymmärtää pyhää kirjaamme. Käännöksenne ei voi mitenkään olla oikea. Ja sitä paitsi: te irrotatte tekstin kontekstistaan."
"Mutta tehän syötte ihmisen lihaa?", toimittaja kysyi.
Apologisti naurahti ja sanoi toimittajalle: "Se mitä me syömme on ihmisen lihan kaltaista ainesta, jonka kannibaalipappi on pyhittänyt toimituksessa, jota kukaan länsimaalainen ei pysty toistamaan eikä sitä voi kuvaille teidän kielellänne. Sitä paitsi, meillä on oikeus uskonnollisiin rituaaleihimme, sillä elämme demokratiassa, missä uskonnonvapaus on aivan kaikkien oikeus. Jos olet tästä asiasta eri mieltä, olet selvästi rasisti."
"Teidän pyhän kirjanne nimi on Palttua ja makkaraa ihmisen verestä"
"Länsimaalaisena sinä et mitenkään pysty ymmärtämään sen merkitystä"
"Seurakuntalaisenne menevät temppeliin kirveiden, veisten ja haarukoiden kanssa"
"Nyt olen saanut tarpeekseni tästä haastattelusta ja sinun rasismistasi!"
Sitten kannibaaliapologisti poistui niine hyvineen haastattelusta.
Tämän jälkeen oli vielä monia mellakoita ja monia katoamisia, mutta Länsi oli vakaasti päättänyt ottaa lisää VMP-kulttuurin kannibaaleja pakolaisiksi. Ja se on jatkunut tähän päivään asti. Asia on näin: kannibaaliparat on pelastettava, sillä heidän koko olemassaolonsa on uhattuna. Rasististen länsimaalaisten on ymmärrettevä se tosiasia, että VMP-kulttuurin kannibaalit ovat täällä pysyvästi ja monikulttuurisuus on meidän uusi elämäntapamme.
---
Alkuperäinen kirjoitus: https://solsticewitch13.blogspot.fi/2014/11/cannibal-diet-forced-onto-unsuspecting.html?m=0
29. elokuuta 2017
Opettiko Muhammad rakkautta?
Citizen Warrior vastaa blogissaan kysyjille:
Joku kysyi Facebookissa näin: "Opettiko Muhammad alun perin rakkautta, mutta sitten ihmiset vuosisatojen saatossa irrottivat hänen sanansa kontekstistaan?"
Vastasin näin: Ei, Muhammad ei opettanut rakkautta. Mutta vuosisatojen saatossa monet muslimit - sillä ihmiset ovat tavallisesti myötätuntoisia - jättivät Muhammadin opetukset huomiotta ja kohtelivat toisuskoisia ystävällisesti.
Mutta ajat muuttuvat. Saudi-Arabia on käyttänyt valtavaa öljyvarallisuuttaan levittääkseen fundamentalismia maailman joka kolkkaan, ja rahoittanut tuhansia moskeijoita ja madrasseja, joissa kaikissa opetetaan puhdasta väärentämätöntä islamia, jossa Allahin laki (sharia) on ainut laillinen yhteiskuntajärjestys, ja islamin lopullinen tavoite on saattaa kaikki maailman ihmiset sharian alaisuuteen.
Islam opettaa, että tämä tavoite saavutetaan siten, että ensin uskottomia vain kutsutaan islamiin, kuten Osama bin Laden teki ennen syyskuun yhdennentoista iskuja Yhdysvaltoihin. Jos uskottomat eivät ota islamia vastaan, muslimien on Allahin määräyksen mukaisesti julistettava heille sota, jos vain ovat riittävän voimakkaita siihen. Voitettuaan heidän on annettava uskottomille vielä yksi mahdollisuus kääntyä islamiin (kristityillä ja juutalaisilla on myös mahdollisuus hyväksyä dhimmin asema), tai tulla surmatuiksi.
Tämä järjestely on toiminut hyvin. Viittäkymmentäkuutta maata hallitaan islamilaisen lain mukaan. Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC, Organisation of Islamic Cooperation) on maailman laajin organisaatio Yhdistyneiden kansakuntien jälkeen ja se on YK:n suurin äänestysblokki.
Tänä päivänä muslimeja muuttaa kaikkiin toisuskoisiin valtioihin. He tuovat mukanaan ideologiansa.
Joku toinen kommentoi vielä: "En ymmärrä miksi ihmiset seuraavat näitä ohjeita. Miten vaikeaa on vain hyväksyä toiset ihmiset? En ymmärrä. Minusta on mukaa olla ystävällinen. Se on palkitsevaa.
Vastasin hänelle näin: Ystävällisyys on tosiaan mukavaa. Mutta mieti sitä, että muslimi on kasvatettu uskomaan, että Koraani on Kaikkivaltiaan sanaa. Ja Muhammad on Kaikkivaltiaan viimeinen profeetta. Ja Muhammad sanoi, että Allahin laki (sharia) on ainut laillinen yhteiskuntajärjestys. Kaikki muut lakijärjestelmät ovat ihmisen tekemiä ja siksi vääriä ja pahoja.
Ja mieti vielä sitä, että jos uskoisit Allahin antaneen jokaiselle muslimille tehtävän: saattakaa kaikki ihmiset Allahin alamaisiksi. Ja on sitä paitsi täysin luvallista käyttää väkivaltaa, sillä uskottomat eivät ymmärrä omaa parastaan. He joutuvat joka tapauksessa kärsimään hirvittävästä kidutuksesta tuonpuoleisessa, joten voisit yhtä hyvin yrittää tehdä heistä uskovaisia, jopa vastoin heidän tahtoaan.
Näin se menee. Ja se on aiheuttanut ihmiskunnalle ongelmia jo 1400:n vuoden ajan. Ratkaistaanko tämä olemalla ystävällinen niille, jotka uskovat tällaiseen ideologiaan? Mitä me voisimme tehdä? Tätä kysymystä meidän kaikkien tulisi pohtia. Miten voisimme toimia siten, että olisimme myötätuntoisia, muttemme kuitenkaan typeryksiä?
Suomennettu Citizen Warriorin blogista: http://www.citizenwarrior.com
Citizen Warrior Facebookissa: https://www.facebook.com/citizenwarriorcentral/
Citizen Warrior Twitterissä: https://twitter.com/citizen_warrior
Ayaan Hirsi Ali keskustelee islamista Dave Rubinin haastattelussa.
Joku kysyi Facebookissa näin: "Opettiko Muhammad alun perin rakkautta, mutta sitten ihmiset vuosisatojen saatossa irrottivat hänen sanansa kontekstistaan?"
Vastasin näin: Ei, Muhammad ei opettanut rakkautta. Mutta vuosisatojen saatossa monet muslimit - sillä ihmiset ovat tavallisesti myötätuntoisia - jättivät Muhammadin opetukset huomiotta ja kohtelivat toisuskoisia ystävällisesti.
Mutta ajat muuttuvat. Saudi-Arabia on käyttänyt valtavaa öljyvarallisuuttaan levittääkseen fundamentalismia maailman joka kolkkaan, ja rahoittanut tuhansia moskeijoita ja madrasseja, joissa kaikissa opetetaan puhdasta väärentämätöntä islamia, jossa Allahin laki (sharia) on ainut laillinen yhteiskuntajärjestys, ja islamin lopullinen tavoite on saattaa kaikki maailman ihmiset sharian alaisuuteen.
Islam opettaa, että tämä tavoite saavutetaan siten, että ensin uskottomia vain kutsutaan islamiin, kuten Osama bin Laden teki ennen syyskuun yhdennentoista iskuja Yhdysvaltoihin. Jos uskottomat eivät ota islamia vastaan, muslimien on Allahin määräyksen mukaisesti julistettava heille sota, jos vain ovat riittävän voimakkaita siihen. Voitettuaan heidän on annettava uskottomille vielä yksi mahdollisuus kääntyä islamiin (kristityillä ja juutalaisilla on myös mahdollisuus hyväksyä dhimmin asema), tai tulla surmatuiksi.
Tämä järjestely on toiminut hyvin. Viittäkymmentäkuutta maata hallitaan islamilaisen lain mukaan. Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC, Organisation of Islamic Cooperation) on maailman laajin organisaatio Yhdistyneiden kansakuntien jälkeen ja se on YK:n suurin äänestysblokki.
Tänä päivänä muslimeja muuttaa kaikkiin toisuskoisiin valtioihin. He tuovat mukanaan ideologiansa.
Joku toinen kommentoi vielä: "En ymmärrä miksi ihmiset seuraavat näitä ohjeita. Miten vaikeaa on vain hyväksyä toiset ihmiset? En ymmärrä. Minusta on mukaa olla ystävällinen. Se on palkitsevaa.
Vastasin hänelle näin: Ystävällisyys on tosiaan mukavaa. Mutta mieti sitä, että muslimi on kasvatettu uskomaan, että Koraani on Kaikkivaltiaan sanaa. Ja Muhammad on Kaikkivaltiaan viimeinen profeetta. Ja Muhammad sanoi, että Allahin laki (sharia) on ainut laillinen yhteiskuntajärjestys. Kaikki muut lakijärjestelmät ovat ihmisen tekemiä ja siksi vääriä ja pahoja.
Ja mieti vielä sitä, että jos uskoisit Allahin antaneen jokaiselle muslimille tehtävän: saattakaa kaikki ihmiset Allahin alamaisiksi. Ja on sitä paitsi täysin luvallista käyttää väkivaltaa, sillä uskottomat eivät ymmärrä omaa parastaan. He joutuvat joka tapauksessa kärsimään hirvittävästä kidutuksesta tuonpuoleisessa, joten voisit yhtä hyvin yrittää tehdä heistä uskovaisia, jopa vastoin heidän tahtoaan.
Näin se menee. Ja se on aiheuttanut ihmiskunnalle ongelmia jo 1400:n vuoden ajan. Ratkaistaanko tämä olemalla ystävällinen niille, jotka uskovat tällaiseen ideologiaan? Mitä me voisimme tehdä? Tätä kysymystä meidän kaikkien tulisi pohtia. Miten voisimme toimia siten, että olisimme myötätuntoisia, muttemme kuitenkaan typeryksiä?
Suomennettu Citizen Warriorin blogista: http://www.citizenwarrior.com
Citizen Warrior Facebookissa: https://www.facebook.com/citizenwarriorcentral/
Citizen Warrior Twitterissä: https://twitter.com/citizen_warrior
Citizen Warrior on myös julkaissut ohjekirjan siitä, miten oikeaa tietoa islamista voidaan levittää ei-muslimeille: Getting Through: How to Talk to Non-Muslims About the Disturbing Nature of Islam
---
Ayaan Hirsi Ali keskustelee islamista Dave Rubinin haastattelussa.
23. elokuuta 2017
Ka'b ibn al-Ashraf
Ka'b ibn al-Ashraf (k. 624) oli islamilaisten tekstien mukaan juutalaisten päällikkö ja runoilija Medinassa.[1] Hänet surmattiin islamin profeetan Muhammadin käskystä Badrin taistelun jälkeen [2]. Ka'bin isä oli Tayyn arabiheimosta ja äiti juutalaisesta Banu Nadir -heimosta; hänen katsottiin kuuluvan äitinsä heimoon ja hän oli yksi sen johtohenkilöistä. [3]
Ibn Ishakin mukaan Muhammad määräsi seuraajansa tappamaan Ka'bin, koska tämä "oli Badrin jälkeen matkustanut Mekkaan ja yllyttänyt quraisheja Muhammadia vastaan. Hän myös sepitti runoja, joissa hän suri Badrissa surmansa saaneita. Hän palasi pian sen jälkeen Medinaan ja sepitti amatöörimäisiä runoja, joissa loukattiin musliminaisia."[2] Toiset historialähteet kertovat Ka'bin salamurhan syyksi sen, että hän oli suunnitellut joidenkin juutalaisten kanssa Muhammadin surmaamista. Myöhempien kommentaattoreiden, kuten al-Zamakhsharin, al-Tabarin, al-Razin ja al-Baydawin mukaan toinen syy Ka'bin surmaamiseen oli enkeli Gabrielin ilmoitus Muhammadille siitä, että hän ja Abu Sufyan olivat tehneet Muhammadia vastustavan liiton quraishien ja neljänkymmenen juutalaisten kanssa Ka'bin Mekan vierailun aikana (professori Uri Rubinin mukaan muslimien vastaisesta liitosta quraishien ja Ibn al-Ashrafin välillä voidaan löytää viitteitä varhaisista lähteistä). [2]
1300-luvun hadith-oppinut Ibn Hajar al-Asqalani sanoo, että salamurhan syynä oli muslimien kanssa tehdyn liittosopimuksen rikkominen, matkustaminen quraishien luo Mekkaan ja sopimus quraishien kanssa voimien yhdistämisestä muslimeja vastaan. [4]
Käsky surmata Ka'b löytyy monista haditheista. Muslimien voitettua quraishit Badrin taistelussa maaliskuussa 624 Ka'b oli raivoissaan monien Badrissa vangittujen mekkalaisten ylimysten teloittamisesta taistelun jälkeen. [5] Ibn Hishamin Muhammadin elämäkerta kertoo Ka'bin sanoneen:"Kautta Jumalan, jos Muhammad tosiaan on surmannut nämä miehet, on parempi uinua maan povessa kuin kulkea sen päällä!" [12]
Ka'b matkusti Mekkaan, missä hän sepitti quraisheja ylistäviä runoja ja yritti yllyttää heitä tarttumaan aseisiin Muhammadia vastaan. [3] Joidenkin lähteiden mukaan Ka'b teki sopimuksen Abu Sufyanin kanssa sopien yhteistyöstä quraishien ja juutalaisten kanssa Muhammadia vastaan.[7]
Palattuaan Medinaan Ka'b alkoi sepittää eroottisia runoja, joissa halvennettiin musliminaisia. [6]
Muhammad teki selväksi seuraajilleen, että halusi nähdä Ka'bin kuolleena sanoen: "Kuka hoitaa puolestani Ibn al-Ashrafin?" [12] Muhammad bin Maslama ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja useat muut auttoivat häntä, mukaan lukien Abu Na'ila (Silkan bin Salam, Ka'bin kasvattiveli). Ibn Maslama tunsi tunnontuskia siitä, että hän joutuisi valehtelemaan Ka'bille salamurhan vuoksi, mutta Muhammad antoi hänelle luvan valehteluun. [6]
He menivät myöhään illalla Ka'bin kanssa kävelylle ja surmasivat hänet. [5]
Kun juutalaiset saivat tietää Ka'bin kuolemasta "jokainen juutalainen kaupungissa pelkäsi henkensä edestä." [12] Aiemmin Huyayy bin Akhtab Banu Nadir -heimosta oli kieltäytynyt maksamasta verirahaa kahden muslimin taposta ja Abdullah bin Ubayy oli suunnitellu hyökkäävänsä paimentolaisheimojen avulla Muhammadia vastaan. [9] Muhammad piiritti Banu Nadirin ja määräsi heimon poistumaan Medinasta kymmenen päivän kuluessa. Heimo myöntyi ensin, mutta jotkut medinalaiset, jotka eivät olleet uskovaisia, tarjoutuivat tulemaan Banu Nadirin avuksi taistelussa muslimeja vastaan. [10] Huyayy ibn Akhtab päätti heimonsa vastustuksesta huolimatta taistella, mutta he joutuivat lopulta antautumaan. Heidän sallittiin lähteä ja ottaa mukaansa kaiken, mitä saivat kuljetettua kameleillaan, paitsi aseita, jotka he joutuivat jättämään jälkeensä.[11]
1. Ibn Sallâm al-Jumahî mainitsee hänen nimensä kahdeksan arabijuutalaisen runoilijan luettelossa teoksessaan Tabaqat ashooara ("arabirunoilijoiden luettelo").
2. Uri Rubin, The Assassination of Kaʿb b. al-Ashraf, Oriens, Vol. 32. (1990), pp. 65-71.
3. Montgomery Watt, W (1956). Muhammad at Medina. pp. 18–19.
4. Ibn Hajar al-Asqalani, Fath al-Bari, Kitab al-Maghazi, p. 96, vol. 9. Dar Taybah, 2005.
5. Montgomery Watt, W. "Ka'b ibn al-Ashraf". Encyclopaedia of Islam (Online ed.). Brill Academic Publishers. ISSN 1573-3912.
6. Stillman, Norman (1979). The Jews of Arab Lands: A History and Source Book. Jewish Publication Society (Translation of Ibn Hisham's al-Sira al-Nabawiyya (The Life of The Prophet)). pp. 124–127. ISBN 0-8276-0116-6.
7. Rubin, Uri (1990). The Assassination of Kaʿb b. al-Ashraf. Oriens. 32. p. 66.
8. Sahih al-Bukhari, 4:52:270
9. Montgomery Watt, W. (1956). Muhammad at Medina. pp. 211–2.
10. The earliest biography of Muhammad, by Ibn Ishaq
11. Montgomery Watt, W. "Nadir, Banu 'l". Encyclopaedia of Islam (Online ed.). Brill Academic Publishers. ISSN 1573-3912.
12. Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta, Basam Books, ISBN 978-952-260-330-2
Suomennettu Wikipedian artikkelista: Ka'b ibn al-Ashraf
---
Videolla sheikki Yasir Qadhi kertoo Ka'b ibn al-Ashrafin salamurhasta (alkaen kohdasta 18:20)
Ibn Ishakin mukaan Muhammad määräsi seuraajansa tappamaan Ka'bin, koska tämä "oli Badrin jälkeen matkustanut Mekkaan ja yllyttänyt quraisheja Muhammadia vastaan. Hän myös sepitti runoja, joissa hän suri Badrissa surmansa saaneita. Hän palasi pian sen jälkeen Medinaan ja sepitti amatöörimäisiä runoja, joissa loukattiin musliminaisia."[2] Toiset historialähteet kertovat Ka'bin salamurhan syyksi sen, että hän oli suunnitellut joidenkin juutalaisten kanssa Muhammadin surmaamista. Myöhempien kommentaattoreiden, kuten al-Zamakhsharin, al-Tabarin, al-Razin ja al-Baydawin mukaan toinen syy Ka'bin surmaamiseen oli enkeli Gabrielin ilmoitus Muhammadille siitä, että hän ja Abu Sufyan olivat tehneet Muhammadia vastustavan liiton quraishien ja neljänkymmenen juutalaisten kanssa Ka'bin Mekan vierailun aikana (professori Uri Rubinin mukaan muslimien vastaisesta liitosta quraishien ja Ibn al-Ashrafin välillä voidaan löytää viitteitä varhaisista lähteistä). [2]
1300-luvun hadith-oppinut Ibn Hajar al-Asqalani sanoo, että salamurhan syynä oli muslimien kanssa tehdyn liittosopimuksen rikkominen, matkustaminen quraishien luo Mekkaan ja sopimus quraishien kanssa voimien yhdistämisestä muslimeja vastaan. [4]
Käsky surmata Ka'b löytyy monista haditheista. Muslimien voitettua quraishit Badrin taistelussa maaliskuussa 624 Ka'b oli raivoissaan monien Badrissa vangittujen mekkalaisten ylimysten teloittamisesta taistelun jälkeen. [5] Ibn Hishamin Muhammadin elämäkerta kertoo Ka'bin sanoneen:"Kautta Jumalan, jos Muhammad tosiaan on surmannut nämä miehet, on parempi uinua maan povessa kuin kulkea sen päällä!" [12]
Ka'b matkusti Mekkaan, missä hän sepitti quraisheja ylistäviä runoja ja yritti yllyttää heitä tarttumaan aseisiin Muhammadia vastaan. [3] Joidenkin lähteiden mukaan Ka'b teki sopimuksen Abu Sufyanin kanssa sopien yhteistyöstä quraishien ja juutalaisten kanssa Muhammadia vastaan.[7]
Palattuaan Medinaan Ka'b alkoi sepittää eroottisia runoja, joissa halvennettiin musliminaisia. [6]
Muhammad teki selväksi seuraajilleen, että halusi nähdä Ka'bin kuolleena sanoen: "Kuka hoitaa puolestani Ibn al-Ashrafin?" [12] Muhammad bin Maslama ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja useat muut auttoivat häntä, mukaan lukien Abu Na'ila (Silkan bin Salam, Ka'bin kasvattiveli). Ibn Maslama tunsi tunnontuskia siitä, että hän joutuisi valehtelemaan Ka'bille salamurhan vuoksi, mutta Muhammad antoi hänelle luvan valehteluun. [6]
He menivät myöhään illalla Ka'bin kanssa kävelylle ja surmasivat hänet. [5]
Kun juutalaiset saivat tietää Ka'bin kuolemasta "jokainen juutalainen kaupungissa pelkäsi henkensä edestä." [12] Aiemmin Huyayy bin Akhtab Banu Nadir -heimosta oli kieltäytynyt maksamasta verirahaa kahden muslimin taposta ja Abdullah bin Ubayy oli suunnitellu hyökkäävänsä paimentolaisheimojen avulla Muhammadia vastaan. [9] Muhammad piiritti Banu Nadirin ja määräsi heimon poistumaan Medinasta kymmenen päivän kuluessa. Heimo myöntyi ensin, mutta jotkut medinalaiset, jotka eivät olleet uskovaisia, tarjoutuivat tulemaan Banu Nadirin avuksi taistelussa muslimeja vastaan. [10] Huyayy ibn Akhtab päätti heimonsa vastustuksesta huolimatta taistella, mutta he joutuivat lopulta antautumaan. Heidän sallittiin lähteä ja ottaa mukaansa kaiken, mitä saivat kuljetettua kameleillaan, paitsi aseita, jotka he joutuivat jättämään jälkeensä.[11]
1. Ibn Sallâm al-Jumahî mainitsee hänen nimensä kahdeksan arabijuutalaisen runoilijan luettelossa teoksessaan Tabaqat ashooara ("arabirunoilijoiden luettelo").
2. Uri Rubin, The Assassination of Kaʿb b. al-Ashraf, Oriens, Vol. 32. (1990), pp. 65-71.
3. Montgomery Watt, W (1956). Muhammad at Medina. pp. 18–19.
4. Ibn Hajar al-Asqalani, Fath al-Bari, Kitab al-Maghazi, p. 96, vol. 9. Dar Taybah, 2005.
5. Montgomery Watt, W. "Ka'b ibn al-Ashraf". Encyclopaedia of Islam (Online ed.). Brill Academic Publishers. ISSN 1573-3912.
6. Stillman, Norman (1979). The Jews of Arab Lands: A History and Source Book. Jewish Publication Society (Translation of Ibn Hisham's al-Sira al-Nabawiyya (The Life of The Prophet)). pp. 124–127. ISBN 0-8276-0116-6.
7. Rubin, Uri (1990). The Assassination of Kaʿb b. al-Ashraf. Oriens. 32. p. 66.
8. Sahih al-Bukhari, 4:52:270
9. Montgomery Watt, W. (1956). Muhammad at Medina. pp. 211–2.
10. The earliest biography of Muhammad, by Ibn Ishaq
11. Montgomery Watt, W. "Nadir, Banu 'l". Encyclopaedia of Islam (Online ed.). Brill Academic Publishers. ISSN 1573-3912.
12. Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta, Basam Books, ISBN 978-952-260-330-2
Suomennettu Wikipedian artikkelista: Ka'b ibn al-Ashraf
---
Videolla sheikki Yasir Qadhi kertoo Ka'b ibn al-Ashrafin salamurhasta (alkaen kohdasta 18:20)
21. elokuuta 2017
Mitä lännen tulee tietää: Johtopäätelmät ja usein esitettyjä kysymyksiä
Keskeinen este islamin paremmalle ymmärtämiselle nykyään – ehkäpä suoranaisen pelon lisäksi – on huolimaton kielenkäyttö. Otetaan esimerkiksi paljon ylistetty ”sota terrorismia vastaan”. Tarkemmin analysoituna ilmaus ”sota terrorismia vastaan” on yhtä järjellinen kuin sota ”salamasotaa”, ”luoteja” tai ”strategista pommittamista” vastaan. ”Sota terrorismia vastaan” antaa ymmärtää, että on täysin hyväksyttävää, että vihollinen pyrkii tuhoamaan meidät – ja vieläpä onnistuu siinä – kunhan vain vihollinen ei käytä sen yhteydessä ”terrorismia” välineenään.
Pitäisi olla itsestään selvää, että ”terrorismi” on taktiikka tai sotajuoni, jota käytetään päämäärän saavuttamiseen. Se, mikä meidän tulisi ymmärtää, on islamilaisen terrorismin päämäärä, ja loogisesti se edellyttää islamin ymmärtämistä.
On tärkeää ymmärtää, että olemme puhuneet islamista; emme islamilaisesta ”fundamentalismista”, ”ekstremismistä”, ”fanatismista”, ”islamofasismista” tai ”islamismista”, vaan varsinaisesta islamista sen oikeaoppisessa muodossa – sellaisena kuin sen ovat ymmärtäneet ja sitä ovat harjoittaneet muslimit Muhammadin ajoista nykypäivään asti. Muslimien terroristi-iskujen lisääntyminen 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa johtuu pitkälti geostrategisista muutoksista, jotka ovat seurasta kylmän sodan päättymisestä, sekä lisääntyneestä teknologisesta valikoimasta, joka on tullut terroristien saataville.
Neuvostohegemonian romahdettua suuressa osassa islamilaista maailmaa ja islamilaisten öljyntuottajamaiden vaurauden lisäännyttyä muslimimaailmalla on ollut yhä paremmat mahdollisuudet ja menetelmät tukea jihadia ympäri maapalloa. Lyhyesti sanottuna syy siihen, miksi muslimit ovat jälleen kerran käymässä sotaa ei-muslimimaailmaa vastaan, on se, että heillä on siihen mahdollisuus.
On erittäin tärkeää kuitenkin huomata, että vaikka lännen maaperällä ei enää koskaan tapahtuisi suurta terrori-iskua, islam on lännelle silti kuolemanvaarallinen. Terrorismin keskeyttäminen merkitsisi yksinkertaisesti muutosta islamin taktiikassa – osoittaen kenties siirtymistä pitkän aikavälin strategiaan, jossa muslimien maahanmuutto ja korkeampi syntyvyys mahdollistavat islamin päästä lähemmäs voittoa ennen seuraavaa väkivallan vaihetta. Ei voi liikaa korostaa, että muslimiterrorismi on islamin oire, joka voi lisätä tai vähentää intensiteettiään, samalla kun varsinainen islam pysyy jatkuvasti vihamielisenä.
Kirjassaan ”Future of the Islamic Movement” (1986) Muhammad Taqi Partovi Samzevari tiivistää islamilaisen maailmankatsomuksen:
On korostettava, että tässä esitetty analyysi perustuu kokonaisuudessaan islamin omiin lähteisiin, eikä se ole kriittisen länsimaisen islamintutkimuksen tuotos. (Itse asiassa suurin osa läntisestä islamintutkimuksesta tuskin on ”kriittistä” millään mielekkäällä tavalla.) Islamin oma tulkinta itsestään on se, mikä pakottaa väkivaltaan ja saa glorifioimaan sitä – ei mikään ulkopuolisten islamista tekemä tulkinta.
Joukko kysymyksiä herää säännöllisesti aina, kun huomautetaan, että islam on väkivaltainen. Nämä kysymykset ovat suurelta osin harhaanjohtavia tai epäolennaisia, eivätkä ne osoita vääriksi tosiasiallista todistusaineistoa ja argumentteja islamin luontaisesta väkivaltaisuudesta. Joka tapauksessa ne ovat osoittautuneet retorisesti tehokkaiksi menetelmiksi, joilla voi kääntää huomion pois vakavasta islamin tutkimuksesta, ja niinpä käsittelen tässä yhteydessä niistä muutamia.
Ilmiselvä vastaus tähän kysymykseen on: ”Mitä niistä?” Muiden uskontojen nimissä harjoitettu väkivalta on loogisesti erillään siitä kysymyksestä, onko islam väkivaltainen. Mutta mainitessaan ristiretket islamin puolustelijoiden toiveena on vetää huomio pois islamilaisesta väkivallasta ja maalata kuva uskonnoista, jotka ovat moraalisesti samanvertaisia.
Tämä uudelleen aloitettu jihad Lähi-idässä muodosti sen historiallisen yhteyden, jossa Rooman paavi Urban II julkaisi v. 1095 läntiselle kristikunnalle kutsun tulla auttamaan itäisiä serkkujaan (ja samalla hän näyttää hautoneen mielessään toivetta saada Jerusalem paavinvallan alle – idän kristikunnan kanssa tapahtuneen suuren välirikon jälkeen v. 1054). Tämä ”aseistettu pyhiinvaellusmatka”, johon osallistui runsaslukuisesti niin siviilejä kuin sotilaitakin tultiin lopulta vuosia myöhemmin tuntemaan ensimmäisenä ristiretkenä. Ristiretken ajatus sellaisena kuin tuo termi nykyään ymmärretään, ts. ”pyhänä sotana”, kehittyi vuosia myöhemmin, kun syntyi sellaisia järjestöjä, kuten Temppeliherrain ritarikunta, joka teki ristiretkeilystä elämäntavan. On mainitsemisen arvoista, että kaikkein innokkaimmat ristiretkeilijät, frankit, olivat juuri niitä, jotka olivat joutuneet kohtaamaan jihadin ja ryöstöretket vuosisatojen ajan frankkien-espanjalaisten rajalla ja tunsivat monia muita paremmin muslimien kristittyihin kohdistamat kauhut. Vaikka ensimmäisen ristiretken aikana Vähän-Aasian, Syyrian ja Palestiinan väestöt olivat muslimivallan alaisia, ne olivat silti valtaosin kristittyjä. Läntisen kristikunnan ristiretket olivat aikoinaan sotina oikeutettuja siinä mielessä, että ne vapauttivat idän kristikunnan vuosisatoja kestäneestä jihadista ja dhimmiydestä, josta sen väestöt, maat ja kulttuurit olivat saaneet kärsiä. Sitä vastoin alueen valloittaminen Jumalalle jihadin tyyliin oli vieras ajatus kristikunnalle, eikä pitäisi olla yllättävää, että se lopulta kuoli pois lännessä eikä koskaan saanut valtaa idässä.
Sen jälkeen kun latinalaiset armeijat olivat vallanneet Jerusalemin hyvin verisesti v. 1099 ja kun Edessaan, Antiokiaan ja Jerusalemiin oli perustettu ristiretkivaltiot, muslimien ja kristittyjen joukot kävivät vaihtelevan sarjan sotia, joissa molemmat osapuolet syyllistyivät tavanomaiseen kirjoon sota-ajan moraalittomuuksia. Ajan myötä, vaikka ristiretkiä vahvistettiin Euroopasta käsin, ristiretkivaltiot, jotka olivat epävarmojen viestintäyhteyksien päässä toisistaan, joutuivat vähitellen alistumaan ylivoimaisen muslimivoiman edessä. Vuonna 1271 Antiokia, kristittyjen viimeinen linnoitus, luhistui muslimien käsiin. Koska muslimien ei tarvinnut enää suunnata voimia kristittyjen pääaseman valtaukseen itäisen Välimeren alueella, muslimit ryhmittyivät uudelleen ryhtyäkseen jihadiin Etelä- ja Itä-Eurooppaa vastaan; se tuli kestämään 400 vuotta ja ylsi kahdesti aina Wieniin asti, ennen kuin se saatiin keskeytettyä. Geostrategisin termein ilmaistuna ristiretkiä voidaan pitää lännen pyrkimyksenä ennaltaehkäistä sen oma tuho islamilaiselta jihadilta taistelemalla vihollista vastaan. Se toimi aikansa.
Merkittävää on se, että samaan aikaan kun länsi on jo jonkin aikaa pahoitellut ristiretkiä virheenä, kukaan vakavasti otettava islamilainen auktoriteetti ei ole koskaan ilmaissut pahoittelua vuosisatoja jatkuneesta jihadista ja dhimmiydestä, joihin muslimit ovat syyllistyneet toisia kansakuntia vastaan. Mutta tämä on tuskin yllättävää: siinä missä uskonnollinen väkivalta on ristiriidassa kristinuskon perusteiden kanssa, uskonnollinen väkivalta on kirjoitettu islamin DNA:han.
Tätä kysymystä voi verrata kysymykseen ”Jos kristinusko opettaa nöyryyttä, suvaitsevaisuutta ja anteeksiantoa, miksi sitten niin monet kristityt ovat ylimielisiä, suvaitsemattomia ja kostonhimoisia?” Vastaus molemmissa tapauksissa on ilmeinen: jokaisessa uskonnossa tai ideologiassa on monia niitä, jotka tunnustavat sen opinkappaleet mutta eivät harjoita niitä. Aivan samoin kuin kristityn on usein helpompi lyödä takaisin, näytellä pyhää tai halveksia muita, muslimin on usein helpompaa pysytellä kotona kuin ryhtyä jihadiin. Tekopyhiä on kaikkialla.
Lisäksi on myös ihmisiä, jotka eivät todella ymmärrä omaa uskoaan ja toimivat näin ollen sen määräämien rajojen ulkopuolella. Islamissa on todennäköisesti paljon muslimeja, jotka eivät todella ymmärrä uskontoaan sen johdosta, että siinä pääpaino on Koraanin lukemisessa arabiaksi eikä niinkään sen ymmärtämisessä. Se, mikä vetää puoleensa Allahin armeliaan huomion, ovat nimenomaan Koraanin sanat ja arabiankieliset äänteet eikä niinkään Koraanin ymmärrys. Erityisesti lännessä eläviä muslimeja viehättävät todennäköisesti länsimaiset tavat (mikä selittää sen, miksi he ovat täällä), ja he ovat epätodennäköisempiä toimimaan väkivaltaisesti sitä yhteiskuntaa vastaan, johon he ovat saattaneet paeta kotimaidensa islamilaista tyranniaa.
Joka tapauksessa, olipa sosiaalinen konteksti mikä hyvänsä, mitä syvemmälle ja laajemmalle islam juurtuu – lisäämällä seuraajiensa lukumäärää, rakentamalla moskeijoita ja ”kulttuurikeskuksia” jne. – sitä todennäköisempää on, että jotkut sen kannattajat ottavat islamin määräykset vakavasti. Tämä on ongelma, joka lännen on tänä päivänä kohdattava.
Kuten pitäisi olla päivänselvää jokaiselle, joka on tutkinut islamilaisia lähteitä, väkivallan poistaminen islamista vaatisi kahden asian hylkäämistä: Koraanin hylkäämistä Allahin puheena ja Muhammadin hylkäämistä Allahin profeettana. Toisin sanoen islamin rauhoittaminen vaatisi sen muuntamista joksikin sellaiseksi, mitä se ei ole. Lännen kristinuskon reformaatio, jota usein käytetään esimerkkinä, oli (onnistunut tai epäonnistunut) yritys elvyttää kristinuskon ydin, nimittäin Kristuksen ja apostolien opetusten esimerkki. Muhammadin esimerkkiin palaamisella olisi hyvin erilaiset seuraukset. Voi jopa sanoa, että nykypäivän islam on käymässä läpi ”reformaatiotaan” jihadistien toiminnan lisääntyessä ympäri maapalloa. Tänä päivänä salafi-koulukunnan (”varhaisten sukupolvien”) muslimit toimivat täsmälleen näin keskittyessään Muhammadin ja hänen varhaisten seuraajiensa elämään. Näiden reformistien arvostelijat kutsuvat heitä vähättelevästi wahhabiiteiksi. Muhammadista ja Koraanista inspiraationsa hakevina wahhabiitit ovat alati taipuvaisia väkivaltaan. Epäonninen tosiasia on se, että nykypäivän islam on sellainen, millainen se on ollut 1400 vuotta: väkivaltainen, suvaitsematon ja laajentumishaluinen. On hullua ajatella, että muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä pystyisimme muuttamaan vieraan sivilisaation perusmaailmankäsitystä. Islamin väkivaltainen luonne on hyväksyttävä sellaisenaan; vasta sen jälkeen pystymme löytämään sopivia vastatoimia, jotka voivat parantaa eloonjäämisemme mahdollisuuksia.
Sen jälkeen kun ottomaaniarmeija oli kärsinyt tappion puolalaisjoukoille Wienin ulkopuolella 11.9.1683, alkoi islamin alueen strategisen heikentymisen vaihe, jonka aikana eurooppalaiset vallat pitivät sitä musertavassa otteessaan. Ne ottivat suuren osan dar al-islamia haltuunsa ja vahvistivat siirtomaakomentoaan käyttäen hyväksi ylivoimaista teknologiaansa ja muslimimaailman sisäisiä vihollisuuksia.
Vaikka monet imperialististen länsivaltioiden hallinnolliset käytännöt siirtomaissa olivat selvästi kohtuuttomia, on täysin tarpeetonta pitää läntistä imperialismia – toisin kuten usein tehdään – eräänlaisena edelleen jatkuvana rikollishankkeena, joka toimii oikeutettuna perustana nykyiselle kaunalle länttä kohtaan. Yksinomaan länsimaiden määrätietoisen toiminnan ansiosta sellaiset modernit kansallisvaltiot, kuten Intia, Pakistan, Israel, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe, ovat ylipäätään saaneet alkunsa. Ilman länsimaista organisaatiota nämä alueet olivat todennäköisesti jääneet kaoottisiksi heimoalueiksi, millaisia ne olivat olleet vuosisatojen ajan.
Kun katsotaan jälkikolonialistista maailmaa, on ilmeistä, että kaikkein menestyksekkäimmillä jälkikolonialistisilla mailla on yksi yhteinen nimittäjä: ne eivät ole muslimivaltioita. Yhdysvallat, Australia, Hongkong, Israel, Intia ja Etelä-Amerikan kansakunnat jättävät selvästi jälkeensä muslimienemmistöiset jälkikolonialistiset vastineensa – Irakin, Algerian, Pakistanin, Bangladeshin, Indonesian jne. – melkeinpä minkä tahansa mittapuun mukaan.
Ei pitäisi olla yllättävä, että väkivaltainen poliittinen ideologia osoittautuu niin puoleensavetäväksi suurelle osalle maailmaa. Fasististen ajatusten vetovoima on osoitettu läpi historian. Islamissa yhdistyvät uskon tarjoama sisäinen lohtu ja maailmaa muuttavan poliittisen ideologian ulkoinen voima. Kuten kommunismin vallankumouksellinen väkivalta, jihad tarjoaa altruistisen oikeutuksen sodankäynnille ja tuholle. Tällainen ideologia vetää luonnollisesti puoleensa väkivaltaisesti suuntautuneita ihmisiä samalla kun se rohkaisee epäväkivaltaisia tarttumaan aseisiin tai tukemaan väkivaltaa epäsuorasti. Pelkästään se, että jokin asia on suosittu, tuskin tekee siitä hyvänlaatuista.
Lisäksi ne alueet, joilla islam kasvaa nopeimmin, kuten Länsi-Eurooppa, ovat hyvin pitkälti irtaantuneet uskonnollisesta ja kulttuurisesta perinnöstään, minkä johdosta islam on jäänyt ainoaksi tarjolla olevaksi energiseksi ideologiaksi niille, jotka etsivät merkitystä.
Islamin puolustelijat painottavat usein, että islam ei ole monoliittinen ja että eri islamilaisten koulukuntien välillä on mielipide-eroja. Tämä on totta, mutta samalla kun on eroja, on myös yhteisiä elementtejä. Kuten tunnettua, ortodoksisuus, roomalaiskatolilaisuus ja protestanttisuus poikkeavat toisistaan monissa kristinuskon kohdissa, mutta siitä huolimatta ne hyväksyvät tärkeät yhteiset elementit. Samoin on islamissa. Yksi kaikille islamilaisille koulukunnille yhteisistä elementeistä on jihad, joka ymmärretään umman velvollisuudeksi valloittaa ja alistaa maailma Allahin nimessä ja hallita sitä shari’a-lailla. Sunnalaisuuden neljä madhhabbia eli islamilaisen lainopin (fiqh) pääkoulukuntaa – hanafiittinen, malikiittinen, shafi’iittinen, hanbaliittinen – ovat kaikki yhtä mieltä muslimien kollektiivisesta velvollisuudesta käydä sotaa muuta maailmaa vastaan. Lisäksi jopa sunnalaisen puhdasoppisuuden ulkopuolella olevat koulukunnat, kuten suufilainen ja ja’fariittinen (shiialainen) koulukunta, yhtyvät näkemykseen jihadin välttämättömyydestä. Mitä tulee jihadia koskeviin asioihin, eri koulukunnat ovat eri mieltä sellaisista kysymyksistä kuten pitääkö vääräuskoisia ensin pyytää kääntymään islamiin ennen vihollisuuksien aloittamista (Osama bin Laden pyysi Amerikkaa kääntymään islamiin ennen Al-Qaidan hyökkäyksiä); kuinka sotasaalis tulisi jakaa eri jihadistien kesken; onko dar al-harbia vastaan parempi käyttää pitkän aikavälin varovaista strategiaa vai totaalista rintamahyökkäystä; jne.
Islamilaiset saavutukset taiteiden, kirjallisuuden, luonnontieteen, lääketieteen ja muilla vastaavilla alueilla eivät millään tavoin kumoa sitä tosiasiaa, että islam on luonnostaan väkivaltainen. Myös roomalainen ja kreikkalainen sivilisaatio tuottivat monia suuria saavutuksia näillä alueilla, mutta vaalivat samalla myös väkivallan voimakkaita perinteitä. Samaan aikaan kun Rooma antoi maailmalle Vergiliuksen ja Horatiuksen nerokkuuden, se oli myös gladiaattoritaisteluiden, kristittyjen teurastuksen ja – aikoinaan – hillittömän militarismin koti.
Lisäksi, kun otetaan huomioon islamin 1300-vuotinen historia, niin islamilaisen sivilisaation saavutukset ovat melko vaatimattomia verrattuina länsimaiseen, hindulaiseen tai konfutselaiseen sivilisaatioon. Monista islamilaisista saavutuksista kiitos kuuluu itse asiassa islamilaisessa imperiumissa eläneille ei-muslimeille tai vastikään islamiin kääntyneille. Eräs suurimmista islamilaisista ajattelijoista Averroes joutui vaikeuksiin oikeaoppisen islaminopin kanssa tutkittuaan ei-islamilaista (kreikkalaista) filosofiaa ja suosittuaan läntistä ajattelutapaa. Kun islamin imperiumin dhimmi-väestöt hupenivat lähestyttäessä toisen vuosituhannen puolta väliä, alkoi islamin sosiaalinen ja kulttuurinen rappeutuminen.
Suomennoksessa käytetyt lähteet
[1] H-A: taistelkaa uskottomia vastaan
[2] H-A: alistanut koko maan
[3] ”Sunna on sitova esikuva muslimeille, ja jokaisen hurskaan muslimin velvollisuus on noudattaa profeetta Muhammadin tarjoamaa esikuvaa. Sunnan ja Koraanin keskeinen ero on siinä, että Koraanin teksti on sanasta sanaan Jumalan puhetta, mutta sunna on kertomuksia Muhammadin sanoista ja teoista, ei jumalallista ilmoitusta. Profeetta Muhammad oli kuitenkin virheiltä suojattu (ma’súm), joten hän ei käytöksessään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Jumalan tarkoitus.” (Hämeen-Anttila 2001: 28)
[4] ”Profeetta ei eläessään ollut toiminut yksinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pitäen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tarkoitettu islamin yhteisön ikuisen jäljittelyn kohteeksi.” (Hämeen-Anttila 2004: 37)
[5] ”Koska shari’an oikeuslähteet ovat historiallisia ja lopullisia (Koraani, hadith ja jo määritelty konsensus eivät voi enää muuttua, analogia puolestaan toimii näiden kolmen pohjalta), ei myöskään shari’a voi muuttua, ainakaan teoriassa. Enintään vain tulkinta voi kehittyä, ja tämäkin on vaikeata, koska lakikoulukuntien klassiset esitykset ovat hyvin yksityiskohtaisia eivätkä jätä paljon tilaa uudelle tulkinnalle.” (Hämeen-Anttila 2001: 26)
Mitä lännen tulee tietää: Perusteet
Mitä lännen tulee tietää: Badrin, Uhudin ja Medinan taistelut, Mekan valloitus
Mitä lännen tulee tietää: Jihad
Pitäisi olla itsestään selvää, että ”terrorismi” on taktiikka tai sotajuoni, jota käytetään päämäärän saavuttamiseen. Se, mikä meidän tulisi ymmärtää, on islamilaisen terrorismin päämäärä, ja loogisesti se edellyttää islamin ymmärtämistä.
Kuten olemme nähneet, vastoin laajalle levinnyttä hokemaa, jonka mukaan ”todellinen islam on rauhanomainen, vaikka kourallinen sen kannattajia on väkivaltaisia”, islamilaiset lähteet tekevät selväksi, että väkivallan harjoittaminen ei-muslimeja vastaan on islamin keskeinen ja välttämätön periaate. Islam on paljon vähemmän henkilökohtainen usko kuin poliittinen ideologia, joka on perustavanlaatuisessa ja pysyvässä sotatilassa ei-islamilaisten sivilisaatioiden, kulttuurien ja yksilöiden kanssa. Islamilaiset pyhät tekstit määrittävät sosiaalisen, hallinnollisen ja taloudellisen järjestelmän koko ihmiskunnalle. Ne kulttuurit ja yksilöt, jotka eivät alistu islamilaiselle hallinnolle ovat ipso facto kapinatilassa Allahia vastaan, ja heidät on alistettava väkisin. Virheellinen termi ”islamofasisimi” on täysin redundantti, itseään toistava: islam itsessään on eräänlaista fasismia, joka saavuttaa täyden ja todellisen muotonsa vasta sitten, kun se on onnistunut anastamaan itselleen valtiovallan.
Islamilaisen terrorismin näyttävät teot 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa eivät ole mitään muuta kuin äskettäisiä ilmenemismuotoja siitä globaalista valloitussodasta, jota islam on käynyt profeetta Muhammadin päivistä asti, 600-luvulta lähtien, ja joka jatkuu vauhdilla tänä päivänä. Tämä on yksinkertainen kylmä totuus, joka nykymaailman on kohdattava ja joka on jouduttu aiemmin kohtaamaan lukemattomia kertoja – mutta jonka tänä päivänä vain harvat näköjään ovat halukkaita kohtaamaan.On tärkeää ymmärtää, että olemme puhuneet islamista; emme islamilaisesta ”fundamentalismista”, ”ekstremismistä”, ”fanatismista”, ”islamofasismista” tai ”islamismista”, vaan varsinaisesta islamista sen oikeaoppisessa muodossa – sellaisena kuin sen ovat ymmärtäneet ja sitä ovat harjoittaneet muslimit Muhammadin ajoista nykypäivään asti. Muslimien terroristi-iskujen lisääntyminen 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa johtuu pitkälti geostrategisista muutoksista, jotka ovat seurasta kylmän sodan päättymisestä, sekä lisääntyneestä teknologisesta valikoimasta, joka on tullut terroristien saataville.
Neuvostohegemonian romahdettua suuressa osassa islamilaista maailmaa ja islamilaisten öljyntuottajamaiden vaurauden lisäännyttyä muslimimaailmalla on ollut yhä paremmat mahdollisuudet ja menetelmät tukea jihadia ympäri maapalloa. Lyhyesti sanottuna syy siihen, miksi muslimit ovat jälleen kerran käymässä sotaa ei-muslimimaailmaa vastaan, on se, että heillä on siihen mahdollisuus.
On erittäin tärkeää kuitenkin huomata, että vaikka lännen maaperällä ei enää koskaan tapahtuisi suurta terrori-iskua, islam on lännelle silti kuolemanvaarallinen. Terrorismin keskeyttäminen merkitsisi yksinkertaisesti muutosta islamin taktiikassa – osoittaen kenties siirtymistä pitkän aikavälin strategiaan, jossa muslimien maahanmuutto ja korkeampi syntyvyys mahdollistavat islamin päästä lähemmäs voittoa ennen seuraavaa väkivallan vaihetta. Ei voi liikaa korostaa, että muslimiterrorismi on islamin oire, joka voi lisätä tai vähentää intensiteettiään, samalla kun varsinainen islam pysyy jatkuvasti vihamielisenä.
Kirjassaan ”Future of the Islamic Movement” (1986) Muhammad Taqi Partovi Samzevari tiivistää islamilaisen maailmankatsomuksen:
Oma profeettamme … oli kenraali, valtiomies, hallintomies, talousmies, lakimies ja ensiluokan johtaja, kaikki yhdessä. … Koraanin historiallisessa visiossa Allahin avun ja ihmisten vallankumouksellisen kamppailun on tultava yhteen niin, että saatanalliset hallitsijat suistetaan alas ja tapetaan. Kansa, joka ei ole valmistautunut tappamaan ja kuolemaan luodakseen oikeudenmukaisen yhteiskunnan, ei voi odottaa mitään tukea Allahilta. Kaikkivaltias on luvannut meille, että saapuu päivä, jolloin koko ihmiskunta elää yhdistyneenä islamin lipun alla; jolloin kuunsirpin merkki, Muhammadin symboli, on ylimpänä kaikkialla. … Mutta tuota päivää on joudutettava jihadilla, valmiudellamme uhrata elämämme ja vuodattaa niiden epäpuhdasta verta, jotka eivät näe Muhammadin mi’rajissaan {yöllisillä matkoilla Allahin ”hoviin”} taivaasta tuomaa valoa. … Allah on se, joka antaa aseen käteemme. Mutta emme voi odottaa Hänen vetävän myös liipaisinta yksinkertaisesti siksi, että olemme pelkureita.
On korostettava, että tässä esitetty analyysi perustuu kokonaisuudessaan islamin omiin lähteisiin, eikä se ole kriittisen länsimaisen islamintutkimuksen tuotos. (Itse asiassa suurin osa läntisestä islamintutkimuksesta tuskin on ”kriittistä” millään mielekkäällä tavalla.) Islamin oma tulkinta itsestään on se, mikä pakottaa väkivaltaan ja saa glorifioimaan sitä – ei mikään ulkopuolisten islamista tekemä tulkinta.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Joukko kysymyksiä herää säännöllisesti aina, kun huomautetaan, että islam on väkivaltainen. Nämä kysymykset ovat suurelta osin harhaanjohtavia tai epäolennaisia, eivätkä ne osoita vääriksi tosiasiallista todistusaineistoa ja argumentteja islamin luontaisesta väkivaltaisuudesta. Joka tapauksessa ne ovat osoittautuneet retorisesti tehokkaiksi menetelmiksi, joilla voi kääntää huomion pois vakavasta islamin tutkimuksesta, ja niinpä käsittelen tässä yhteydessä niistä muutamia.
Entä ristiretket?
Ilmiselvä vastaus tähän kysymykseen on: ”Mitä niistä?” Muiden uskontojen nimissä harjoitettu väkivalta on loogisesti erillään siitä kysymyksestä, onko islam väkivaltainen. Mutta mainitessaan ristiretket islamin puolustelijoiden toiveena on vetää huomio pois islamilaisesta väkivallasta ja maalata kuva uskonnoista, jotka ovat moraalisesti samanvertaisia.
Sekä lännen akateemisessa maailmassa että mediassa samoin kuin islamilaisessa maailmassa ristiretket nähdään hyökkäyssotina, joita verenhimoiset kristityt kävivät rauhanomaisia muslimeja vastaan. Vaikka ristiretket varmasti olivat verisiä, ne tulisi pikemminkin ymmärtää lännen viivästyneeksi vastaukseksi vuosisatoja kestäneeseen jihadiin kuin provosoimattomaksi yksipuoliseksi hyökkäykseksi. Muslimihallinto Pyhällä maalla alkoi 600-luvun jälkipuoliskolla jihadin arabialaisaallon aikana, kun toinen ”oikeaanjohdettu” kalifi Umar valloitti Damaskoksen ja Jerusalemin. Jihadin verisen alkuvaiheen jälkeen kristittyjen ja juutalaisten elämää siedettiin dhimman rajoitteiden puitteissa, ja arabimuslimit yleensä ottaen sallivat ulkomaisten kristittyjen jatkaa pyhiinvaellusmatkojaan pyhille paikoilleen – käytäntö, joka osoittautui muslimivaltiolle taloudellisesti tuottoisaksi. Islamilaisen imperiumin sisällissota johti siihen, että turkinsukuiset seljukit syrjäyttivät 1000-luvulla suhteellisen myötämielisen arabihallinnon Pyhällä maalla. 1000-luvun jälkimmäisellä puoliskolla turkkilaiset kävivät sotaa kristittyä Bysantin valtakuntaa vastaan työntäen sen takaisin linnoituksistaan Antiokiassa ja Anatoliassa (nykyään Turkki). Vuonna 1071 bysanttilaisjoukot kärsivät murskaavan tappion Manzikertin taistelussa nykyisessä Itä-Turkissa. Turkkilaiset aloittivat uudelleen jihadin Pyhällä maalla pahoinpidellen, ryöväten, orjuuttaen ja tappaen kristittyjä siellä ja kaikkialla Vähässä-Aasiassa. He uhkasivat eristää kristikunnan sen pyhimmästä paikasta, Jerusalemin Pyhän haudan kirkosta, joka oli rakennettu uudelleen bysanttilaisten johdolla sen jälkeen, kun kalifi Al-Hakim bi-Amr Allah oli sen tuhonnut v. 1009.
Tämä uudelleen aloitettu jihad Lähi-idässä muodosti sen historiallisen yhteyden, jossa Rooman paavi Urban II julkaisi v. 1095 läntiselle kristikunnalle kutsun tulla auttamaan itäisiä serkkujaan (ja samalla hän näyttää hautoneen mielessään toivetta saada Jerusalem paavinvallan alle – idän kristikunnan kanssa tapahtuneen suuren välirikon jälkeen v. 1054). Tämä ”aseistettu pyhiinvaellusmatka”, johon osallistui runsaslukuisesti niin siviilejä kuin sotilaitakin tultiin lopulta vuosia myöhemmin tuntemaan ensimmäisenä ristiretkenä. Ristiretken ajatus sellaisena kuin tuo termi nykyään ymmärretään, ts. ”pyhänä sotana”, kehittyi vuosia myöhemmin, kun syntyi sellaisia järjestöjä, kuten Temppeliherrain ritarikunta, joka teki ristiretkeilystä elämäntavan. On mainitsemisen arvoista, että kaikkein innokkaimmat ristiretkeilijät, frankit, olivat juuri niitä, jotka olivat joutuneet kohtaamaan jihadin ja ryöstöretket vuosisatojen ajan frankkien-espanjalaisten rajalla ja tunsivat monia muita paremmin muslimien kristittyihin kohdistamat kauhut. Vaikka ensimmäisen ristiretken aikana Vähän-Aasian, Syyrian ja Palestiinan väestöt olivat muslimivallan alaisia, ne olivat silti valtaosin kristittyjä. Läntisen kristikunnan ristiretket olivat aikoinaan sotina oikeutettuja siinä mielessä, että ne vapauttivat idän kristikunnan vuosisatoja kestäneestä jihadista ja dhimmiydestä, josta sen väestöt, maat ja kulttuurit olivat saaneet kärsiä. Sitä vastoin alueen valloittaminen Jumalalle jihadin tyyliin oli vieras ajatus kristikunnalle, eikä pitäisi olla yllättävää, että se lopulta kuoli pois lännessä eikä koskaan saanut valtaa idässä.
Sen jälkeen kun latinalaiset armeijat olivat vallanneet Jerusalemin hyvin verisesti v. 1099 ja kun Edessaan, Antiokiaan ja Jerusalemiin oli perustettu ristiretkivaltiot, muslimien ja kristittyjen joukot kävivät vaihtelevan sarjan sotia, joissa molemmat osapuolet syyllistyivät tavanomaiseen kirjoon sota-ajan moraalittomuuksia. Ajan myötä, vaikka ristiretkiä vahvistettiin Euroopasta käsin, ristiretkivaltiot, jotka olivat epävarmojen viestintäyhteyksien päässä toisistaan, joutuivat vähitellen alistumaan ylivoimaisen muslimivoiman edessä. Vuonna 1271 Antiokia, kristittyjen viimeinen linnoitus, luhistui muslimien käsiin. Koska muslimien ei tarvinnut enää suunnata voimia kristittyjen pääaseman valtaukseen itäisen Välimeren alueella, muslimit ryhmittyivät uudelleen ryhtyäkseen jihadiin Etelä- ja Itä-Eurooppaa vastaan; se tuli kestämään 400 vuotta ja ylsi kahdesti aina Wieniin asti, ennen kuin se saatiin keskeytettyä. Geostrategisin termein ilmaistuna ristiretkiä voidaan pitää lännen pyrkimyksenä ennaltaehkäistä sen oma tuho islamilaiselta jihadilta taistelemalla vihollista vastaan. Se toimi aikansa.
Merkittävää on se, että samaan aikaan kun länsi on jo jonkin aikaa pahoitellut ristiretkiä virheenä, kukaan vakavasti otettava islamilainen auktoriteetti ei ole koskaan ilmaissut pahoittelua vuosisatoja jatkuneesta jihadista ja dhimmiydestä, joihin muslimit ovat syyllistyneet toisia kansakuntia vastaan. Mutta tämä on tuskin yllättävää: siinä missä uskonnollinen väkivalta on ristiriidassa kristinuskon perusteiden kanssa, uskonnollinen väkivalta on kirjoitettu islamin DNA:han.
Jos islam on väkivaltainen, miksi niin monet muslimit ovat rauhanomaisia?
Tätä kysymystä voi verrata kysymykseen ”Jos kristinusko opettaa nöyryyttä, suvaitsevaisuutta ja anteeksiantoa, miksi sitten niin monet kristityt ovat ylimielisiä, suvaitsemattomia ja kostonhimoisia?” Vastaus molemmissa tapauksissa on ilmeinen: jokaisessa uskonnossa tai ideologiassa on monia niitä, jotka tunnustavat sen opinkappaleet mutta eivät harjoita niitä. Aivan samoin kuin kristityn on usein helpompi lyödä takaisin, näytellä pyhää tai halveksia muita, muslimin on usein helpompaa pysytellä kotona kuin ryhtyä jihadiin. Tekopyhiä on kaikkialla.
Lisäksi on myös ihmisiä, jotka eivät todella ymmärrä omaa uskoaan ja toimivat näin ollen sen määräämien rajojen ulkopuolella. Islamissa on todennäköisesti paljon muslimeja, jotka eivät todella ymmärrä uskontoaan sen johdosta, että siinä pääpaino on Koraanin lukemisessa arabiaksi eikä niinkään sen ymmärtämisessä. Se, mikä vetää puoleensa Allahin armeliaan huomion, ovat nimenomaan Koraanin sanat ja arabiankieliset äänteet eikä niinkään Koraanin ymmärrys. Erityisesti lännessä eläviä muslimeja viehättävät todennäköisesti länsimaiset tavat (mikä selittää sen, miksi he ovat täällä), ja he ovat epätodennäköisempiä toimimaan väkivaltaisesti sitä yhteiskuntaa vastaan, johon he ovat saattaneet paeta kotimaidensa islamilaista tyranniaa.
Joka tapauksessa, olipa sosiaalinen konteksti mikä hyvänsä, mitä syvemmälle ja laajemmalle islam juurtuu – lisäämällä seuraajiensa lukumäärää, rakentamalla moskeijoita ja ”kulttuurikeskuksia” jne. – sitä todennäköisempää on, että jotkut sen kannattajat ottavat islamin määräykset vakavasti. Tämä on ongelma, joka lännen on tänä päivänä kohdattava.
Entä väkivaltaiset kohdat Raamatussa?
Ensinnäkin Raamatun väkivaltaiset kohdat ovat epäolennaisia sen kysymyksen kannalta, onko islam väkivaltainen.
Toiseksi Raamatun väkivaltaiset kohdat eivät varmasti ole verrattavissa ohjeistukseen harjoittaa väkivaltaa muuta maailmaa vastaan. Toisin kuin Koraani, Raamattu on valtava kokoelma eri ihmisten eri aikoina ja eri yhteyksissä kirjoittamia dokumentteja, jotta sallivat paljon suuremman tulkinnanvapauden. Koraani puolestaan on peräisin yksinomaan yhdestä lähteestä: Muhammadilta. Koraani tulee ymmärtää nimenomaan Muhammadin elämän kautta, kuten Koraanissa itsessään sanotaan. Hänen sotansa ja tapponsa sekä heijastavat Koraanin merkitystä että antavat siitä tietoa. Lisäksi Koraanin ankara kirjaimellinen tulkinta merkitsee sitä, että tulkinnalle ei ole varaa, mitä tulee sen väkivaltaisiin määräyksiin. Aivan samoin kuin kristityt tulkitsevat kirjoituksiaan Kristuksen, rauhanruhtinaan, esimerkin kautta, muslimit ymmärtävät Koraania Muhammadin, sotaherran ja despootin, esimerkin kautta.
Toiseksi Raamatun väkivaltaiset kohdat eivät varmasti ole verrattavissa ohjeistukseen harjoittaa väkivaltaa muuta maailmaa vastaan. Toisin kuin Koraani, Raamattu on valtava kokoelma eri ihmisten eri aikoina ja eri yhteyksissä kirjoittamia dokumentteja, jotta sallivat paljon suuremman tulkinnanvapauden. Koraani puolestaan on peräisin yksinomaan yhdestä lähteestä: Muhammadilta. Koraani tulee ymmärtää nimenomaan Muhammadin elämän kautta, kuten Koraanissa itsessään sanotaan. Hänen sotansa ja tapponsa sekä heijastavat Koraanin merkitystä että antavat siitä tietoa. Lisäksi Koraanin ankara kirjaimellinen tulkinta merkitsee sitä, että tulkinnalle ei ole varaa, mitä tulee sen väkivaltaisiin määräyksiin. Aivan samoin kuin kristityt tulkitsevat kirjoituksiaan Kristuksen, rauhanruhtinaan, esimerkin kautta, muslimit ymmärtävät Koraania Muhammadin, sotaherran ja despootin, esimerkin kautta.
Voisiko reformaatio rauhoittaa islamin?
Kuten pitäisi olla päivänselvää jokaiselle, joka on tutkinut islamilaisia lähteitä, väkivallan poistaminen islamista vaatisi kahden asian hylkäämistä: Koraanin hylkäämistä Allahin puheena ja Muhammadin hylkäämistä Allahin profeettana. Toisin sanoen islamin rauhoittaminen vaatisi sen muuntamista joksikin sellaiseksi, mitä se ei ole. Lännen kristinuskon reformaatio, jota usein käytetään esimerkkinä, oli (onnistunut tai epäonnistunut) yritys elvyttää kristinuskon ydin, nimittäin Kristuksen ja apostolien opetusten esimerkki. Muhammadin esimerkkiin palaamisella olisi hyvin erilaiset seuraukset. Voi jopa sanoa, että nykypäivän islam on käymässä läpi ”reformaatiotaan” jihadistien toiminnan lisääntyessä ympäri maapalloa. Tänä päivänä salafi-koulukunnan (”varhaisten sukupolvien”) muslimit toimivat täsmälleen näin keskittyessään Muhammadin ja hänen varhaisten seuraajiensa elämään. Näiden reformistien arvostelijat kutsuvat heitä vähättelevästi wahhabiiteiksi. Muhammadista ja Koraanista inspiraationsa hakevina wahhabiitit ovat alati taipuvaisia väkivaltaan. Epäonninen tosiasia on se, että nykypäivän islam on sellainen, millainen se on ollut 1400 vuotta: väkivaltainen, suvaitsematon ja laajentumishaluinen. On hullua ajatella, että muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä pystyisimme muuttamaan vieraan sivilisaation perusmaailmankäsitystä. Islamin väkivaltainen luonne on hyväksyttävä sellaisenaan; vasta sen jälkeen pystymme löytämään sopivia vastatoimia, jotka voivat parantaa eloonjäämisemme mahdollisuuksia.
Entä lännen kolonialismin historia islamilaisessa maailmassa?
Sen jälkeen kun ottomaaniarmeija oli kärsinyt tappion puolalaisjoukoille Wienin ulkopuolella 11.9.1683, alkoi islamin alueen strategisen heikentymisen vaihe, jonka aikana eurooppalaiset vallat pitivät sitä musertavassa otteessaan. Ne ottivat suuren osan dar al-islamia haltuunsa ja vahvistivat siirtomaakomentoaan käyttäen hyväksi ylivoimaista teknologiaansa ja muslimimaailman sisäisiä vihollisuuksia.
Vaikka monet imperialististen länsivaltioiden hallinnolliset käytännöt siirtomaissa olivat selvästi kohtuuttomia, on täysin tarpeetonta pitää läntistä imperialismia – toisin kuten usein tehdään – eräänlaisena edelleen jatkuvana rikollishankkeena, joka toimii oikeutettuna perustana nykyiselle kaunalle länttä kohtaan. Yksinomaan länsimaiden määrätietoisen toiminnan ansiosta sellaiset modernit kansallisvaltiot, kuten Intia, Pakistan, Israel, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe, ovat ylipäätään saaneet alkunsa. Ilman länsimaista organisaatiota nämä alueet olivat todennäköisesti jääneet kaoottisiksi heimoalueiksi, millaisia ne olivat olleet vuosisatojen ajan.
Kun katsotaan jälkikolonialistista maailmaa, on ilmeistä, että kaikkein menestyksekkäimmillä jälkikolonialistisilla mailla on yksi yhteinen nimittäjä: ne eivät ole muslimivaltioita. Yhdysvallat, Australia, Hongkong, Israel, Intia ja Etelä-Amerikan kansakunnat jättävät selvästi jälkeensä muslimienemmistöiset jälkikolonialistiset vastineensa – Irakin, Algerian, Pakistanin, Bangladeshin, Indonesian jne. – melkeinpä minkä tahansa mittapuun mukaan.
Kuinka väkivaltainen poliittinen ideologia voi olla toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto maailmassa?
Ei pitäisi olla yllättävä, että väkivaltainen poliittinen ideologia osoittautuu niin puoleensavetäväksi suurelle osalle maailmaa. Fasististen ajatusten vetovoima on osoitettu läpi historian. Islamissa yhdistyvät uskon tarjoama sisäinen lohtu ja maailmaa muuttavan poliittisen ideologian ulkoinen voima. Kuten kommunismin vallankumouksellinen väkivalta, jihad tarjoaa altruistisen oikeutuksen sodankäynnille ja tuholle. Tällainen ideologia vetää luonnollisesti puoleensa väkivaltaisesti suuntautuneita ihmisiä samalla kun se rohkaisee epäväkivaltaisia tarttumaan aseisiin tai tukemaan väkivaltaa epäsuorasti. Pelkästään se, että jokin asia on suosittu, tuskin tekee siitä hyvänlaatuista.
Lisäksi ne alueet, joilla islam kasvaa nopeimmin, kuten Länsi-Eurooppa, ovat hyvin pitkälti irtaantuneet uskonnollisesta ja kulttuurisesta perinnöstään, minkä johdosta islam on jäänyt ainoaksi tarjolla olevaksi energiseksi ideologiaksi niille, jotka etsivät merkitystä.
Onko oikeudenmukaista kuvata kaikkia islamilaisia koulukuntia väkivaltaisiksi?
Islamin puolustelijat painottavat usein, että islam ei ole monoliittinen ja että eri islamilaisten koulukuntien välillä on mielipide-eroja. Tämä on totta, mutta samalla kun on eroja, on myös yhteisiä elementtejä. Kuten tunnettua, ortodoksisuus, roomalaiskatolilaisuus ja protestanttisuus poikkeavat toisistaan monissa kristinuskon kohdissa, mutta siitä huolimatta ne hyväksyvät tärkeät yhteiset elementit. Samoin on islamissa. Yksi kaikille islamilaisille koulukunnille yhteisistä elementeistä on jihad, joka ymmärretään umman velvollisuudeksi valloittaa ja alistaa maailma Allahin nimessä ja hallita sitä shari’a-lailla. Sunnalaisuuden neljä madhhabbia eli islamilaisen lainopin (fiqh) pääkoulukuntaa – hanafiittinen, malikiittinen, shafi’iittinen, hanbaliittinen – ovat kaikki yhtä mieltä muslimien kollektiivisesta velvollisuudesta käydä sotaa muuta maailmaa vastaan. Lisäksi jopa sunnalaisen puhdasoppisuuden ulkopuolella olevat koulukunnat, kuten suufilainen ja ja’fariittinen (shiialainen) koulukunta, yhtyvät näkemykseen jihadin välttämättömyydestä. Mitä tulee jihadia koskeviin asioihin, eri koulukunnat ovat eri mieltä sellaisista kysymyksistä kuten pitääkö vääräuskoisia ensin pyytää kääntymään islamiin ennen vihollisuuksien aloittamista (Osama bin Laden pyysi Amerikkaa kääntymään islamiin ennen Al-Qaidan hyökkäyksiä); kuinka sotasaalis tulisi jakaa eri jihadistien kesken; onko dar al-harbia vastaan parempi käyttää pitkän aikavälin varovaista strategiaa vai totaalista rintamahyökkäystä; jne.
Entä islamilaisen sivilisaation suuret saavutukset kautta historian?
Islamilaiset saavutukset taiteiden, kirjallisuuden, luonnontieteen, lääketieteen ja muilla vastaavilla alueilla eivät millään tavoin kumoa sitä tosiasiaa, että islam on luonnostaan väkivaltainen. Myös roomalainen ja kreikkalainen sivilisaatio tuottivat monia suuria saavutuksia näillä alueilla, mutta vaalivat samalla myös väkivallan voimakkaita perinteitä. Samaan aikaan kun Rooma antoi maailmalle Vergiliuksen ja Horatiuksen nerokkuuden, se oli myös gladiaattoritaisteluiden, kristittyjen teurastuksen ja – aikoinaan – hillittömän militarismin koti.
Lisäksi, kun otetaan huomioon islamin 1300-vuotinen historia, niin islamilaisen sivilisaation saavutukset ovat melko vaatimattomia verrattuina länsimaiseen, hindulaiseen tai konfutselaiseen sivilisaatioon. Monista islamilaisista saavutuksista kiitos kuuluu itse asiassa islamilaisessa imperiumissa eläneille ei-muslimeille tai vastikään islamiin kääntyneille. Eräs suurimmista islamilaisista ajattelijoista Averroes joutui vaikeuksiin oikeaoppisen islaminopin kanssa tutkittuaan ei-islamilaista (kreikkalaista) filosofiaa ja suosittuaan läntistä ajattelutapaa. Kun islamin imperiumin dhimmi-väestöt hupenivat lähestyttäessä toisen vuosituhannen puolta väliä, alkoi islamin sosiaalinen ja kulttuurinen rappeutuminen.
Sanasto
- Alláh: ”Jumala”; Myös kristityt arabit palvovat ”Allahia” mutta hyvin erilaista kuin muslimit.
- Alláhu akbar: ”Jumala on suurin”; Alláhin suuruuden ylistys; muslimien sotahuuto
- ansarit: ”auttajat”; arabialaiset heimot, jotka olivat Muhammadin liittolaisia, sekä varhaiset muslimit
- Badr: Muhammadin ja muslimien ensimmäinen merkittävä taistelu Mekan Quraish-heimoa vastaan
- dár al-harb: sodan alue: vääräuskoisten hallitsema alue
- dár al-islám: islamin alue: shari’a-lailla hallittu islamilainen alue
- dár as-sulh: sopimuksen alue: muslimien kanssa liittoutuneiden vääräuskoisten hallitsema alue; muslimien hallitsema alue mutta vailla shari’a-lakia
- dhimmí: dhimman eli suojelusopimuksen suojelema ei-muslimi
- dhimmiys: sana (engl. dhimmitude), jonka on muodostanut historioitsija Bat Ye’or kuvaamaan dhimmí-ihmisten asemaa
- hadíth: ”kertomus”; jokin tuhansista Muhammadin elämän episodeista, jotka välitettiin suullisena perimätietona, kunnes ne kirjoitettiin ylös 700–800-luvuilla; sahíh eli luotettavat hadíthit ovat Koraanin jälkeen heti seuraavaa auktoriteetti shari’assa, islamin laissa
- hijra: ”siirtyminen”, ”poislähteminen”; Muhammadin pako Mekasta Medinaan (Yathribiin) v. 622
- islám: ”alistuminen”
- jizya: vero, jonka Koraanin suura 9:28 määrää juutalaisten ja kristittyjen maksettavaksi muslimien hallitsemalla alueella
- Kaaba: ”kuutio”; Mekassa oleva temppeli, jossa lukuisat pakanaepäjumalat pitivät majaansa ennen islamia; Kaaban kulmakivi, jonka uskotaan pudonneen taivaasta, on kivi, jossa Aabraham oli uhraava poikansa Ishmaelin (ei tarkoita Iisakkia).
- kalifi: umman (maailmanlaajuisen muslimiyhteisön) maallisen johtajan titteli; aiemman islamilaisen imperiumin johtaja; tittelin kielsi Kemal Attatürk v. 1924 ottomaani-imperiumin hajoamisen ja modernin Turkin perustamisen jälkeen
- Koraani (al Qur’an): ”resitaatio”; islamin pyhä kirja, joka koostuu Muhammadin Alláhilta saamista ilmestyksistä, jotka hänelle välitti arkkienkeli Gabriel; Koraani on islamilaisen käsityksen mukaan Allahin omaa puhetta ja on ollut aina olemassa, eikä sitä ole koskaan luotu.
- Medina: ”kaupunki”, lyhennys ”profeetan kaupungista”; islamin toiseksi pyhin paikka; Muhammadin hijran määränpää v. 622; Muhammadin elämän myöhempi vaihe, jolloin Koraanin väkivaltaisemmat kohdat ilmestyivät; Muhammadin kolmannen keskeisen taistelun paikka Mekan quraishilaisia vastaan; aiemmin tunnettiin nimellä Yathrib
- Mekka: islamin pyhin paikka; paikka, jossa Muhammad syntyi v. 570; sen Suuri moskeija sisältää Kaaban kiven; Muhammadin elämän varhaisvaihe, jonka aikana Koraanin rauhanomaisemmat säkeet ilmestyivät; paikka, jossa Muhammad voitti quraishilaiset v. 630
- Muhammad: ”ylistetty”
- muslimi: ”alistuva”
- Sira: ”elämä(kerta)”; lyhennetty muodosta Sírat Rasúl Alláh eli ”Allahin profeetan elämä”; profeetta Muhammadin kanoninen elämäkerta, jonka kirjoitti 700-luvulla Ibn Ishaq ja toimitti myöhemmin Ibn Hisham; tässä käännöksessä on käytetty Jaakko Hämeen-Anttilan suomennosta ”Profeetta Muhammadin elämäkerta” (Basam Books, 1999)
- sunna: profeetta Muhammadin ”elämäntapa”; pitää sisällään hänen opetuksensa, perinteensä, ja esimerkkinsä
- suura: Koraanin luku; Koraanin säkeet jakautuvat suuriin ja jakeisiin, esim. 9:5
- Uhud: toinen suuri taistelu, jonka Muhammad kävi Mekan Quraish-heimoa vastaan
- Umar: toinen ”oikeaanjohdettu” kalifi; hallitsi v. 634–644; seurasi Abú Bakria; valloitti Pyhän maan
- Uthmán: kolmas ”oikeaanjohdettu” kalifi; seurasi Umaria; koosti Koraanin kirjan muotoon
- Yathrib: kaupunki, johon Muhammad teki hijran v. 622/AH 1; nimettiin myöhemmin Medinaksi
- Hisham, Ibn: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. ja esipuhe: Jaakko Hämeen-Anttila; alkusanat: Ahmad Kuftaro. Helsinki: Basam Books, 1999.
- Koraani [suom. Jaakko Hämeen-Anttila]. 4. p. Helsinki: Basam Books, 2005.
- Hämeen-Anttila, Jaakko, 2001: Islam-taskusanakirja. Helsinki: Basam Books.
- Hämeen-Anttila, Jaakko, 2004: Islamin käsikirja. Otava.
---
[1] H-A: taistelkaa uskottomia vastaan
[2] H-A: alistanut koko maan
[3] ”Sunna on sitova esikuva muslimeille, ja jokaisen hurskaan muslimin velvollisuus on noudattaa profeetta Muhammadin tarjoamaa esikuvaa. Sunnan ja Koraanin keskeinen ero on siinä, että Koraanin teksti on sanasta sanaan Jumalan puhetta, mutta sunna on kertomuksia Muhammadin sanoista ja teoista, ei jumalallista ilmoitusta. Profeetta Muhammad oli kuitenkin virheiltä suojattu (ma’súm), joten hän ei käytöksessään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Jumalan tarkoitus.” (Hämeen-Anttila 2001: 28)
[4] ”Profeetta ei eläessään ollut toiminut yksinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pitäen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tarkoitettu islamin yhteisön ikuisen jäljittelyn kohteeksi.” (Hämeen-Anttila 2004: 37)
[5] ”Koska shari’an oikeuslähteet ovat historiallisia ja lopullisia (Koraani, hadith ja jo määritelty konsensus eivät voi enää muuttua, analogia puolestaan toimii näiden kolmen pohjalta), ei myöskään shari’a voi muuttua, ainakaan teoriassa. Enintään vain tulkinta voi kehittyä, ja tämäkin on vaikeata, koska lakikoulukuntien klassiset esitykset ovat hyvin yksityiskohtaisia eivätkä jätä paljon tilaa uudelle tulkinnalle.” (Hämeen-Anttila 2001: 26)
---
Alkuperäinen kirjoitus: https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/
---
Aiemmat kirjoitukset:
Mitä lännen tulee tietää: Badrin, Uhudin ja Medinan taistelut, Mekan valloitus
Mitä lännen tulee tietää: Jihad
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)