22. tammikuuta 2012

Näin minusta tuli islamofobi

Ostin joskus aikoinaan koraanin, koska olin kiinnostunut vieraista uskonnoista ja WTC:kin oli jo tuhottu terroristien toimesta. Pirun tylsä kirja. Olisi jäänyt lukematta, jos Hämeen-Anttila ei olisi esipuheessa antanut vihjettä että kannattaa aloittaa Joosefin kertomuksesta. Koraanin versio Joosefin tarinasta on kuin alakoululaisen versio alkuperäisestä höystettynä arabikulttuurin rikkauksilla. Kahlasin sitten koko kirjan läpi joten kuten.

Minulle jäi lukukokemuksesta kaksi mielikuvaa. Muhammad oli selvästi kuullut raamatun tarinoita ja kertoi niistä oman (joskus aika hupaisan) versionsa koraanissa. Toinen mielikuva oli epämiellyttävä. Jos joku haluaa etsiä tästä kirjasta perusteita terrori-iskuille, niin sieltä niitä löytyy. En kuitenkaan uskonut islamin sinänsä olevan vihamielinen uskonto, vaikka sellaisille tulkinnoille koraanista näyttikin löytyvän perusteita.

En ajatellut asiaa sen enempää vaan jatkoin elämääni. Maahanmuuttajia alkoi virrata Suomeen. Ongelmista puhuttiin lehdissä, maahanmuuttajille syydettiin rahaa ja heitä asutettiin hotelleihin. Terrori-iskuja alkoi tapahtua myös Euroopassa. Osama bin Laden yllytti joukkojaan uusiin iskuihin.  Islamia sinänsä ei kuitenkaan liitetty näihin tapahtumiin. Jossain vaiheessa alkoi ns. vihakirjoittelu netissä. En seurannut niitä, koska ajattelin kirjoittelijoiden olevan vaan jotain kaljupäisiä natseja, joita ei kannata ottaa tosissaan. Sitä paitsi, lehdistä sain lukea että kyseisten bloggaajien ajatukset olivat äärioikeistolaisia ja rasistisia. Minä en ole koskaan kannattanut kyseisiä aatteita, joten en ollut kiinnostunut. Jopa joku kunnanvaltuutettu oli syytteessä rasistisesta kirjoittelusta.

Kun jytky tuli ja Halla-aho valittiin kansanedustajaksi, minua alkoi kiinnostaa, mitä tämä äärioikeistolainen poliitikko oikein kirjoittelee. Löysin scriptan ja aloin lueskella. Halla-aho kirjoitti kärkevästi, mutta loogisesti. Hänen ajatuksissaanhan oli järkeä! En myöskään pitänyt tekstejä rasistisina tai äärioikeistolaisina.

Varsinainen herääminen tapahtui, kun aloin availla Scriptan sivupalkissa olevia linkkejä. Sieltä jouduin Islamin Aikapommi -sivustolle. Löysin sieltä uusia linkkejä toisille sivustoille. Luin järkyttyneenä kuinka Muhammad otti vaimokseen pienen tytön ja kuinka islamin mukaan tämä on sallittua ja sitä harjoitetaan edelleen. Sain tietää, että koraanin suvaitsevaiset jakeet on kumottu myöhemmin ilmestyneillä väkivaltaisilla jakeilla. 

Löysin JReunamon kanavan YouTubesta. Videot "Islam: Mitä lännen tulee tietää" ja "Fitna". Aloin ymmärtää miksi joku kaappaa lentokoneen ja lentää sen päin pilvenpiirtäjää. Aloin ymmärtää islamia. Löysin Memri TV:n ja sieltä palestiinalaisen lastenohjelman, jossa pienet lapset haluavat tulla marttyyreiksi ja tappaa juutalaisia. 

Tutustuin JihadWatchiin ja ReligionOfPeaceen. Näiden kautta löysin uusia linkkejä sivustoihin, joista en ollut ennen tiennyt mitään.

Jossain vaiheessa olin epäuskoinen uusista tiedoista. Yritin löytää tietoa, joka osoittaisi näiden "islamofobisten" sivujen tiedot vääriksi. Asiallisia, kiihkottomia vastaväitteitä ei löytynyt. Sen sijaan esimerkiksi Robert Spencerin kirjat "The thruth about Muhammad", "The complete infidels guide to Koran" ja "The Politically incorrect guide to islam" perustuivat selvästi tutkittuun tietoon (lähdeluettelot olivat kattavat) eikä niissä yllytetty vihaan vaan ne oli kirjoitettu asiallisella tyylillä. Aloin olla vakuuttunut.

Minusta oli tullut islamofobi.

-Ibn Matti


---

Koraaneja netissä:




Koraaneja kirjana:







1 kommentti:

  1. Hieno nettisivu! tervetuloa anti-islamization kerhoon.

    VastaaPoista