12. lokakuuta 2015

Mona Walter: Heti kun tulin Ruotsiin

Törmäsin ensimmäisen kerran Mona Walteriin Tajukankaan sivuston kautta, jossa viitattin CBN-kanavan tekemään juttuun naisesta, joka ei enää uskonut islamin rauhanomaisuuteen. Walter oli lukenut Koraania ja havainnut sen niin vastenmieliseksi, että oli jättänyt islamin.

Mona Walter sanoo, että muslimit eivät tiedä mitä heidän uskontonsa sanoo. Kun hän kertoo musliminaisille, että Koraani käskee aviomiehen lyömään vaimoaan, he eivät usko häntä. Walter on ottanut tehtäväkseen valistaa kaikkia islamin todellisesta sanomasta.

Walterin ajatuksiin voi tutustua facebookissa, youtubissa ja blogissa, josta käännän tähän näytteen. Walter kerää rahaa talkshow-projektiin, jossa aiheena olisi islam.

---

Mona Walter:

Terve,

Heti siitä lähtien, kun kaksikymmentä vuotta sitten tulin Ruotsiin nuorena musliminaisena, olen saanut kuulla kuinka ihmeellinen ja armollinen profeetta Muhammed oli. Toisin sanoen esikuva kaikille muslimeille, suura 4:80, ihminen, jonka jalanjäljissä on turvallista kulkea.

Esimerkiksi kuulen nykyään usein muslimeilta, kuinka hirvittäviä ISIS ja muut sellaiset ovat. Saan kuulla, että nuo ryhmittymät eivät lue samaa Koraania kuin kaikki muut muslimit tai että he ovat aivan täydellisesti ymmärtäneet islamin väärin. Nuo ryhmittymät tekevät haram, syntiä, eivätkä elä niin kuin Muhammed on käskenyt.

Nythän on niin, että on vain yksi Koraani ja yksi profeetta Muhammed. Se on täysin samanlainen kaikkialla maailmassa ja kaikki muslimit lukevat sitä, paitsi jotkut käännynnäiset, jotka lukevat kirjaa nimeltä "Koranens budskap" [Koraanin sanoma]. Ruotsalaiseen yhteiskuntaan sopeutettu sokeroitu teos.

Miten sitten käyttäytyi armollinen, humaani ja ihmeellinen profeetta Muhammed?
Al-Kortobyn kirjassa "Collections of the Rulings of the Quaran" luvussa "Aaklin kansan tappaminen, päiden katkaiseminen ja ristiinnaulitseminen" [kerrotaan]:

Kahdeksan miestä Aaklista ['Ukl] tuli Muhammedin luo ja pyysivät päästä hänen seuraajikseen. Muhammed vastasi, että heidän pitää juoda kamelin virtsaa ja maitoa. He tekivät niin. Aikaisin aamulla he tappoivat Muhammedin paimenet, jättivät islamin, ottivat kamelit ja pakenivat. [Walter kertoo tarinan ilmeisesti ulkomuistista ja yksityiskohdat ovat hieman epätarkkoja, katso  http://answering-islam.org/Index/U/ukl.html]

Kun Muhammed sai tietää tapahtuneesta, lähetti hän miehiä vangitsemaan Aaklin miehet. Heidät saatiin kiinni jo samana päivänä. Muhammed määräsi hakkaamaan poikki heidän kätensä ja jalkansa. Heidän silmänsä piti polttaa tulikuumalla raudalla. Sitten miehet jätettiin kuolemaan janoon auringon paahteeseen.

Muhammed oikeutti tekonsa viittaamalla Koraanin jakeeseen 5:33:
Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus
 Kun luemme tämän jakeen, ymmärrämme, että nuo niin sanotut ääri-islamilaiset ryhmät ympäri maailmaa eivät tee mitään sellaista, mitä Muhammed ei jo olisi tehnyt. Muhammed seurasi Allahin (Jumalan) sanoja ja niin myös nuo ryhmät tekevät.

Alkuperäinen kirjoitus: http://monawalter.blogg.se/2015/october/redan-nar-jag-kom-till-sverige.html

Mona Walterin facebook-sivu: https://www.facebook.com/mona.walter.182

Mona Walterin youtube-kanava: https://www.youtube.com/channel/UCCJ9PioOPLstJs6b7gHQvlQ



Vihapuhetta Walterin blogin kommenttiosiossa: "minä leikkaan pääsi irti mona waler" Vastaus: "On helppoa uhkailla nimettömänä, sinä olet varsinainen pelkuri. MONA WALTER"



5 kommenttia:

  1. Niin, ei taida Koraanin sanoma olla tuttu useille muslimeiksi syntyneillekään, saatika sitten käännynnäisistä. Eikös sielläpäin vähän niinkuin papisto toimi toimeenpanijana ilman että kansa lukea osaa tai jos osaa, ei välttämättä arabiaa, jos arabiaa, ei koukeroista versiota jolla Koraani kirjoitettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla, että Koraanin tulkinta riippuu paljon paikallisesta imaamista.

      Poista
  2. Monan blogi on suljettu.

    VastaaPoista
  3. Tuo Mona Walterin blogi on tosiaan suljettu blogipalvelun sääntöjen rikkomisen vuoksi, mutta Walter on avannut uuden blogin osoitteessa: http://monawalter.com/

    VastaaPoista
  4. I wish to convey my sincere appreciation for sharing an outstanding article. Your dedication to providing this valuable information is truly commendable, and I want to express gratitude on behalf of myself and, I'm certain, many others who have benefited from it. The effort you put into delivering such informative content does not go unnoticed, and it proves immensely helpful. Your commitment to consistently producing high-quality work is genuinely appreciated. Please continue with the excellent efforts and keep sharing articles of this caliber. Your contributions make a substantial impact, and we are grateful for the knowledge and insights you generously share. Thank you once again for your considerate and enlightening posts! On the hunt for assignment aid? Your search terminates right here! We extend our management assignment help services within your reach, featuring a proficient squad of 2000+ assignment professionals. Rest assured, we're committed to shepherding you through your assignments. Queries? Contact us promptly.

    VastaaPoista