5. syyskuuta 2014

Muslimimiehet käyttivät hyväkseen jopa 11 vuotiaita tyttöjä

Nicolai Sennels Dispatch Internationalissa:

Viimeaikainen raiskausskandaali Englannin Rotherdamissa ei ole mikään yllätys. Jo vuosia ovat Britannian viranomaiset jättäneet huomiotta että pakistanilaiset jengit ovat siepanneet, raiskanneet ja kiduttaneet satoja lapsia pakottaen heidät abortoimaan syntymättömät lapsensa uhkaamalla tappaa heidät mitä hirveimmällä tavalla, jos he kertoisivat hyväksikäytöstä. Se kaikki kuuluu islamiin.

Ilmiö nimeltä "aasialaiset jengit" - jotka ovat todellisuudessa muslimijengejä - ahdistaa monia brittiläisiä ja eurooppalaisia kaupunkeja. Se käsittää lasten ja nuorten houkuttelemisen lahjoilla, huumeilla ja rakkaudenlupauksilla, tai suoranaisella väkivallalla, ja sitten heidän käyttämisensä seksuaalisten ja pedofiilisten himojensa tyydyttämisen.

Syitä on monia. Ensimmäinen on islam. Muslimien kirjoitukset kertovat tosiasiana, että Muhammed, islamin perustaja, Allahin sanansaattaja ja kaikkien ihmisten ikuinen esikuva piti seksistä pienten tyttöjen kanssa. Hän kihlasi Aishan, kun tämä oli kuusivuotias ja harrasti sukupuoliyhteyttä hänen kanssaan kun hän oli yhdeksänvuotias. Lisäksi, Koraanin mukaan (4:24), muslimien on sallittua harrastaa seksiä naispuolisten orjiensa kanssa - ja sitä heidän nuoret uhrinsa juuri ovat. Muslimikulttuurissa naista, joka ei peitä itseään, pidetään prostituoituna ja jos tämä nainen kiihottaa miestä, pidetään - osaksi muslimipsykologiaan kuuluvan vääristyneen logiikan vuoksi - raiskauksen uhriksi joutunutta naista syyllisenä tapahtuneeseen (ja naiselle lankeaa siitä usein kuolemantuomio).

Toinen syy siihen, että muslimeissa on paljon raiskaajia, on islamin lain ja muslimikulttuurin taipumus perversioida seksuaalisuus. Aivan kuten selibaatti katolisten munkkien keskuudessa aiheuttaa vahingollista seksuaalista käyttäytymistä, seksuaalinen pidättyvyys islamissa on suuri este seksuaalisten tarpeiden vapaalle ilmaisemiselle.

Sukupuolivietti suunnataan silloin kohteisiin, joista sen saa helpommin, kuten lapsiin ja eläimiin. Pakistanilaiset johtavat internetin hakutilastoja seksuaalisissa perversioissa - seksiä aasien kanssa, lapsipornoa, jne. Eräs kysely näytti, että 95% pakistanilaisista kuorma-autonkuljettajista harrasti seksiä lasten kanssa - ja tuskinpa ainoastaan kuorma-auton kuljettajilla on tällaisia tarpeita.

Lisäksi muslimien raiskausten psykologiian vaikuttaa hyvin yleinen järjestettyjen pakkoavioliittojen perinne. Pakkoavioliitto tarkoittaa elinikäistä raiskausta. Jokainen sukupuoliyhdyntä avioliitossa, jossa nainen ei ole valinnut kumppaniaan ja on pakotettu tyydyttämään aviomiehensä tarpeet - ja synnyttämään lapsia - on raiskaus. Islamilainen avioliittokulttuuri kannattaa raiskausta ja hylkää rakkauden sekä vakiinnuttaa miehen oikeuden olla välittämättä sukupuolikumppaninsa tarpeista: nainen on vain seksiobjekti. Kun tutustuu muslimimaiden seksuaaliseen käyttäytymiseen, huomaa, että Borat (Sacha Baron Cohenin esittämä komediahahmo) ei ole lainkaan fiktiivinen.

Se tosiasia, että 70% pakistanilaisista, puolet arabeista ja ainakin neljännes turkkilaisista ovat naimisissa verisukulaistensa kanssa, osoittaa kuinka vähän islamilainen kulttuuri välittää terveydestä ja rakkaudesta. Kyse on lähinnä seksistä, lisääntymisestä ja perheen kunniasta.

Nicolai Sennels on tanskalainen psykologi, joka on työskennellyt nuorten muslimirikollisten parissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti